Afrikan Mestarien liigan finaali päättyi farssiin – toinen joukkueista lopetti pelaamisen
Kuva: Juha Tamminen
Perjantai-iltana pelattu Afrikan Mestarien liigan finaalin toinen osa jouduttiin keskeyttämään videotuomarisysteemiä koskevan kiistan takia, kertoo BBC.
Tunisialaisen Esperancen ja marokkolaisen Wydad Casablancan välinen ottelu keskeytettiin noin tunnin kohdalla, kun Wydad kieltäytyi jatkamasta ottelua tuomarin hylättyä joukkueen tekemän maalin paitsion takia.
Wydadin pelaajat vaativat tuomaria tarkistamaan tilanteen videolta. Videotuomarisysteemi oli asennettu kentän laidalle, mutta se oli rikki. Tuomarit olivat tästä tietoisia, pelaajat eivät.
Afrikan jalkapalloliiton Caf:n presidentti Ahmad Ahmad neuvotteli joukkueiden johtajien kanssa lähes puoli tuntia saadakseen pelin jatkumaan. Lopulta Wydadin pelaajat ja valmentajat menivät pukukoppiin. Välikohtaus kesti kokonaisuudessaan 95 minuuttia, jonka jälkeen tuomari julisti Esperancen ottelun ja siten koko turnauksen voittajaksi.
Esperance johti ottelua ennen sen keskeytymistä 1-0. Viime viikolla pelattu ensimmäinen osaottelu päättyi 1-1-tasapeliin. Videotuomarisysteemi oli käytössä ensimmäisessä osassa.
Caf antoi viime viikon ottelun tuomarille kuuden kuukauden toimitsijakiellon Wydadin valitusten jälkeen.
BBC:n mukaan Wydadia saattaa odottaa kahden vuoden kilpailukielto Afrikan Mestarien liigaan.
Mestaruus oli Esperancen toinen peräkkäinen, ja neljäs seuran historian aikana Afrikan Mestarien liigassa. Wydad Casablanca tavoitteli kolmatta mestaruuttaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa