Arsenalin huippuhankinta ei ole sopeutunut Englantiin – ”Italiassa asuminen oli mukavampaa”

Uruguayn kanssa Copa Américaan valmistautuva Lucas Torreira kertoi kotimaansa mediatilaisuudessa vaikeuksistaan ensimmäisellä kaudellaan Arsenalissa.
Puolustava keskikenttäpelaaja siirtyi Arsenaliin viime kesänä Sampdoriasta ja otti välittömästi avauskokoonpanon paikan itselleen Unai Emeryn alaisuudessa ja oli yksi Arsenalin selkeistä avainpelaajista päättyneellä kaudella.
Torreira ei ole vielä oppinut englantia.
– En usko, että siellä Englannissa on juurikaan asioita, joista nautin. Italiassa asuminen oli mukavampaa. Englanti on täysin eri maailma. Kyseessä on valtava maa. Kielimuuri on ollut ongelma. Minulla on ollut ongelmia kommunikoida joukkuetovereiden ja ympärillä olevien ihmisten kanssa, Torreira paljasti.
– On todella vaikeaa, kun et kykene keskustelemaan kenenkään kanssa.
Myös Englannin sää on Torreiran mielestä huomattavasti heikompi kuin Etelä-Amerikassa.
– Me Etelä-Amerikassa olemme tottuneet jatkuvaan aurinkoon. Englannissa taivaalla on vain pilviä aamulla, kun menet harjoituksiin ja iltapäivällä palatessasi kotiin. Kenties tämä helpottaa vuosien saatossa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS