Ykkönen
EIF – AC Oulu
Sunnuntai 16.06 klo 18:30

Ykkösessä nähdään sunnuntaina, miten AC Oulun kriisipalaverit ovat vaikuttaneet joukkueen tehoihin. Joukkue matkaa etelään tammisaarelaisen EIF:in vieraaksi ja paineet ovat taatusti kovat. Joukkueiden välinen ero sarjataulukossa on tällä hetkellä ainoastaan kaksi pistettä, mutta kertooko sarjataulukko täyden totuuden joukkueiden välisistä voimasuhteista? Tästä Petsipapalla on nimittäin vankka mielipide.

EIF:illä pyyhkii tällä hetkellä sarjassa melko hyvin. Joukkue oli MuSaa vastaan ensimmäisen puoli tuntia purjeessa, mutta hyötyi oleellisesti isäntien punaisesta kortista. Joukkueella on jonkun verran enemmän pisteitä kuin esitysten suhteen voisi odottaa, joten tällä hetkellä ei ole painetta päivittää EIF:in rankingia. Se kuuluu edelleen alempaan keskikastiin.

AC Oulu on sanalla sanoen kriisissä. Joukkue on pelannut neljä ottelua ilman voittoa, eikä se ole tehnyt niissä maaliakaan. Oululaiset vahvistivat valmennustiimiään ja ottivat entisen päävalmentajan Rauno Ojasen mukaan päivittäiseen tekemiseen. Tuloksia on tultava pian, sillä Haka ja TPS ovat karanneet jo horisonttiin sarjataulukossa. Maalijyvän on löydyttävä heti tai kausi on pilalla jo keskikesään mennessä.

Vetosuositus

AC Oulua on edelleen pidettävä joukkueista vahvempana. Uskon, että jyvä löytyy ja pisteet lähtevät Tammisaaresta mukaan useammin kuin joka toinen kerta. Vetosuositus on siis AC Oulu voittaa ottelun kertoimella 2,00.

Lunasta paras tarjous in kautta!

Lyö vetoa esimerkiksi otteluun EIF – AC Oulu ja kohteeseen veto ”AC Oulu voittaa ottelun varsinaisella peliajalla”. Jos AC Oulu voittaa ottelun, saat 200 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos varsinainen peliaika päättyy tasan tai EIF voittaa ottelun, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.

Lyö riskitön 100€ veto näin:

  1. Avaa pelitili ja tee talletus.
  2. Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
  3. Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]

Lunasta 200% talletusbonus näin:

1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]