Veikkausliiga
HIFK – SJK
Tiistai 18.06 klo 18:30

Veikkausliiga jatkuu tauon jälkeen tipotellen ja tiistaina pelataan jo kaksi ottelua. Töölössä toisistaan ottavat mittaa ennakkoarvioille pitkää nenää näyttävä HIFK ja liigan parempaan puoliskoon kurottava SJK. Ottelun lähtökohdat enteilevät melko tasaista kamppailua, mutta mistä löytyy ottelun vedonlyönnillinen hunajapurkki?

HIFK on pelannut jo viisi perättäistä ottelua tappioitta ja ennen sarjataukoa Tor Thodesenin punanutut voittivat vaisusti esiintyneen VPS:n. IFK:n fanit odottelevat, mitä uusi kiinalaisomistaja tulee tekemään siirtoikkunan auettua, mutta tämänhetkinenkin porukka näyttää oikein riittävältä Veikkausliigaan. Tätä ei ollut nähtävissä vielä ennen kautta, kun joukkueen esitykset esim. Suomen Cupissa olivat karmaisevia.

SJK haki ennen taukoa pisteet KuPSilta ja vaikka numerot Pohjanmaan poikia hieman mairittelevatkin, oli kyseessä hyvä esitys. Tauon aikana Serge Atakayin lainapesti päättyi ja mies palasi takaisin Rangersin organisaatioon. SJK:ssa on mielellään puhuttu epäonnesta ja että paremmalla tuurilla joukkue voisi olla tällä hetkellä jopa sarjakärjessä. Toki onnella ja sattumalla on jalkapallossa sijansa, mutta joukkue on usein ollut pelien lopussa väsynyt – Alexei Eremenkon taktiikka on selkeästi pelaajia kuluttava.

Vetosuositus

Molemmat joukkueet ovat olleet suhteellisen vähämaalisia, mutta tässä pelissä voidaan nähdä aktiivista peliä ja tilastot saattavat heittää häränpyllyä. Varsinkin näillä linjoilla kannattaa runsasmaalisuutta kokeilla. Vetosuositus on Ottelussa yli 2,5 maalia kertoimella 2,75.

Lunasta paras tarjous in kautta!

Lyö vetoa esimerkiksi otteluun HIFK – SJK ja kohteeseen veto ”Ottelussa yli 2,5 maalia”. Jos ottelussa tehdään vähintään kolme maalia, saat 275 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelussa tehdään enintään kaksi maalia, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.

Lyö riskitön 100€ veto näin:

  1. Avaa pelitili ja tee talletus.
  2. Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
  3. Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]

Lunasta 200% talletusbonus näin:

1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]