Isäntämaa Brasilia jäi maaleitta miesylivoimasta huolimatta – ratkaisu syntyi vasta rankkarikisassa
Kuva: Getty Images
Brasilia selvitti kuin selvittikin tiensä Copa Américan välieriin, mutta vakuuttavaa ei isäntämaan tekeminen ollut. Ongelmat koskevat erityisesti hyökkäyspäätä, sillä nollapeli omissa oli Brasilialle jo neljäs perättäinen. Parempaan Brasilia pystyi viimeksi vuosina 1989-1991, kun se piti maalinsa koskemattomana peräti kahdeksassa ottelussa putkeen.
Puolustus on siis ollut vedenpitävä, mutta hyökkäystehoja kaivataan, sillä 0-0 pakotti Brasilian puolivälieräottelussaan aina rankkarikisaan. Kaiken lisäksi vastustajajoukkue Paraguay pelasi yhden miehen alivoimalla reilut puoli tuntia, kun Fabian Balbuena ajettiin ulos 58. peliminuutilla.
Rankkarikisassa Paraguaylta epäonnistuivat Gustavo Goméz ja Derlis González. Altavastaajan toiveet heräsivät, kun myös Liverpoolin Roberto Firmino missasi oman pilkkunsa, mutta Gabriel Jesusin onnistuttua kotiyleisö sai juhlia välieräpaikkaa.
Gabriel Jesus missasi rankkarin lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Perua vastaan, mutta palasi nyt takaisin vanhaan hyväksi havaittuun tekniikkaansa.
– Edellisessä pelissä en katsonut maalivahtia. Vedin vain suoraan täysillä, ja maalivahti teki hyvän torjunnan, Manchester Cityn hyökkääjä kertoi pelin jälkeen ESPN:n mukaan.
– Tänään käytin tavallista tapaani. Katsoin rauhallisesti maalivahtia, näin hänen liikahtavan vasemmalle ja sijoitin pallon sisäsyrjällä toiseen suuntaan.
Kaikki tähän saakka isännöimänsä Copa Américat voittanut Brasilia piti ottelussa enemmän palloa, mutta maalipaikat olivat avausjaksolla molemmilla joukkueilla lujassa.
Toisella puoliajalla Brasilia oli saada rankkarin, kun Balbuena rikkoi Roberto Firminoa. Tuomari kuitenkin muutti tuomionsa videotarkistuksen jälkeen. Rike tapahtui niukasti rangaistusalueen ulkopuolella, ja niinpä rankkari muuttui vapaapotkuksi. Balbuena sai taklauksestaan kuitenkin suoran punaisen kortin.
Dani Alves ampui vapaapotkun hiukan takatolpan ohi, mutta momentum siirtyi ylivoiman turvin entistäkin suuremmin Brasilialle. Lähimpänä maali oli heti lisäajan alussa, kun Willianin yritys osui tolppaan. Koska jatkoaikaa ei ottelussa pelattu, siirryttiin 90 minuutin – ja seitsemän lisäaikaminuutin – jälkeen suoraan rangaistuspotkukilpailuun.
– Loimme paljon maalipaikkoja, pallo osui tolppaan ja maalivahti (Roberto Fernández) teki ihmeitä, mutta fanit auttoivat meitä emmekä ikinä luovuttaneet, pelipaikkakunnalla Porto Alegressa uransa aloittanut keskikenttäpelaaja Arthur kuvaili ottelua.
[readmore from=Copa-America]
– Tiedämme, että jalkapallossa on kyse pienistä yksityiskohdista. Emme onnistuneet voittamaan, mutta aistimme hyviä energioita ja onnistuimme selviytymään jatkoon rankkareilla.
Gabriel Jesusin lisäksi Brasilialta onnistui rankkareilla Willian, Marquinhos ja Philippe Coutinho.
Brasilia kohtaa välierässä joko Venezuelan ja Argentiinan. Vastustaja selviää tänään kello 22 alkavassa ottelussa. Välierä pelataan keskiviikkona 3.7. kello 3.30.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Italian maajoukkue etsii uutta päävalmentajaa – sai Pep Guardiolalta vastauksen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa