KP: Veikkausliigajoukkueen kippari pelasti naisen hukkumiselta: ”Minuutit vedessä tuntuivat piinallisen pitkiltä”
Kuva: Juha Tamminen
Kokkolan Pallo-Veikkojen kapteeni Ville Koskimaa pelasti juhannuksena naisen hukkumiselta Kokkolan Meripuistossa. Asiasta uutisoi Keskipohjanmaa.
Koskimaa oli juhannustorstaina lähtenyt 9-vuotiaan poikansa kanssa vesiskoottereiden laskemista veteen, kun hän huomasi naisen joutuneen veden varaan.
– Siinä olimme pojan kanssa Meripuistossa, kunnes veneessä olleet naiset katsoivat satamalaiturin toiseen päähän. Katsoin sinnepäin itsekin ja huomasin naisen horjahtavan suoraan veteen. Heitin kännykän maahan ja sukelsin perään, Koskimaa kertoi tapahtumien kulusta.
Nainen oli jäänyt veteen siten, että hänen kasvonsa olivat pinnan alla. Koskimaa sai vedettyä naisen ylös, jolloin myös toinen sivullinen saapui auttamaan hänen kuljettamisessaan.
– Ymmärsin nopeasti, että emme saa naista vedettyä satama-altaasta mihinkään suoraan turvaan. Yritimme pitää naisen pään pinnalla ja samalla pitää itsemmekin veden pinnalla. Oli todella raskasta ja olin nopeasti maitohapoilla. Minulla oli alla vielä kahdet treenitkin, joten olin jo valmiiksi fyysisesti väsynyt. Vesi oli todella kylmää ja minuutit vedessä tuntuivat piinallisen pitkiltä. Lähdimme vetämään naista kohti poijua, joka sekään ei ollut kovin lähellä. Siinä vaiheessa nainen virkosi ja oli tietenkin hyvin pelästynyt. Ihmiset huusivat vesiskootterin apuun, ja saimme naisen sen avulla pois vedestä, Koskimaa kuvaili.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen