KTP – MuSa: maaleja molempiin päihin?
Ykkönen
KTP – MuSa
Maanantai 03.06 klo 18:30
Maanantaina Kotkassa paikallinen Työväen Palloilijat isännöi porilaista Musan Salamaa. Molemmat joukkueet ovat sarjan keskikastissa. Ennakkoon KTP:ltä odotettiin MuSaa enemmän, mutta sarjan alku ei ole ollut täysin ongelmaton. Muutaman kierroksen aikana kärkeen on kertynyt eroa jo kahdeksan pistettä ja sarjakärki Haka pelaa oman ottelunsa vasta tiistaina.
Kotkalaiset purkivat ennen maanantain ottelua keskikenttäpelaaja Ralph Kottoyn sopimuksen. Keskikenttä kärsiikin pelaajavajauksesta, kun viime kuun puolella Saku Leppänen loukkaantui pahasti. Sebastian Dolivo ehti jo napsia korttitilinsä täyteen ja huili osuu MuSa-otteluun. Kymen derbyssä Myllykoskella KTP meni parantuneen esityksen myötä toisella jaksolla johtoon Kalle Multasen maalilla, mutta yliajalla MyPa tasoitti runsaan kotiyleisön suureksi riemuksi.
MuSa tulee tähän otteluun makea voitto vyöllään, sillä se kaatoi viikolla AC Oulun kotonaan. Ville Ulanen oli saanut joukkueelleen hyvän taisteluilmeen ja joukkue näyttää pystyvän vaihtamaan taktiikkaa vastustajan mukaan. Tällä hetkellä Ykkösen pelirytmi on sangen tiivis, mikä saattaa osaltaan vaikuttaa otteluihin.
Vetosuositus
KTP:n otteluissa on sattunut ja tapahtunut tällä kaudella – maaleja on nähty molempiin päihin runsaasti. Eivät MuSankaan matsit mitään peruuttelua ole olleet, vaikka se ei sarjan tehokkaimpiin joukkueisiin kuulukaan. Otetaan vetosuosituksena Molemmat joukkueet tekevät maalin – KYLLÄ kertoimella 1,80.Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun KTP – MuSa ja kohteeseen veto ”Molemmat joukkueet tekevät maalin – KYLLÄ”. Jos molemmat joukkueet tekevät maalin, saat 180 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos molemmat joukkueet eivät tee maalia, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa