Valmentajaa vaihtaneet Ykkösessä vastakkain – joko käsittämätön takalukko vihdoin aukeaa?

Oulun Raatin kentälle tänään suuntaavat katsojat jännäävät jälleen kerran sitä, saisiko kotijoukkue AC Oulu vihdoinkin tuulettaa tekemäänsä maalia. Ykkösen yhdeksi nousijasuosikiksi kauden alla nostetun AC Oulun kotivire on nimittäin ollut tällä kaudella hämmästyttävänkin surkea.
Kauden viisi kotiottelua ovat tuoneet AC Oulun pistepussiin vain kolme pistettä. Nekin kaikki tulivat 0-0 -tasapeleillä. TPS ja KTP hakivat Oulusta 1-0 -voitot, joten Raatissa on todistettu viidessä ottelussa vain kahta maalia, ja nekin molemmat on tehnyt vierasjoukkue. AC Oulu on samaan aikaan sarjan toiseksi huonoin kotijoukkue ja toiseksi paras vierasjoukkue.
Tänään oululaiset voivat hakea optimismia siitä, että vieraaksi saapuu Ykkösen sarjajumbo AC Kajaani, ja ruorissa on uusvanha päävalmentaja Rauno Ojanen. Itse asiassa Oulu ja Kajaani ovat ainoat Ykkösen joukkueet, jotka ovat tällä kaudella valmentajaa vaihtaneet, kun Kajaani korvasi jo aiemmin Ari Kosken Mika Lumijärvellä.
Liiemmin Rauno Ojasella ei ole kurssin kääntämiseen aikaa ollut, sillä hän nousi päävalmentajaksi vasta juhannussunnuntaina.
[readmore from=AC-Oulu]
– Tässä on nyt kaksi harjoitusta takana, ei sen enempää. Puolustuspeli on toiminut, joten siihen ei olla käytetty juurikaan aikaa. Ollaan juteltu ja pelaajat kyllä tietää, että asioita täytyy tehdä paremmin, Ojanen kommentoi AC Oulun kotisivujen otteluennakossa.
– Hyökkäyspelin rakenne tulee saada sellaiseksi, että olemme vaarallisempia ja luomme sitä kautta enemmän paikkoja. Sitä kautta taas todennäköisyys maalin tekemiseen kasvaa.
– Haluamme myös puolustaa aktiivisemmin. Näillä eväillä lähdetään. Joukkue on täynnä hyviä pelaajia ja he ovat hyvässä kunnossa, Ojanen vakuuttelee.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS