Viimeinenkin afrikkalaisjoukkue turhautuneena ulos naisten MM-kisoista – tuomaritoiminta jälleen pääosissa
Kuva: Getty Images
Kamerun hyvästeli sunnuntaina viimeisenä jäljelläolevana afrikkalaisena maana naisten jalkapallon MM-turnauksen. ”Lannistumattomien naarasleijonien” kotimatka alkoi, kun Englanti otti neljännesvälierissä selkeän ja ansaitun 3-0 -voiton.
Ottelun avausmaali syntyi jalkapallossa harvinaisesta epäsuorasta vapaapotkusta. Tuomari tulkitsi Kamerunin puolustajan palauttaneen pallon omalle maalivahdilleen, joka otti pallon käsiinsä. Kyse saattoi olla myös epäonnistuneesta haltuunotosta, mutta yhtä kaikki tuomarin tuomio oli järkkymätön. Kaikki Kamerunin 11 pelaajaa ryhmittyivät maaliviivalle, ja Manchester Cityn Stephanie Houghton täräytti pallon tarkasti taka-alanurkkaan.
Kovin tavanomainen ei ollut Englannin 2-0 -maalikaan. Tuomaristo liputti ensin paitsioksi Ellen Whiten kisojen neljännen maalin, mutta videotarkistuksen jälkeen tuomio muutettiin. Kamerunilaisia tämä ei miellyttänyt, vaan joukkue kokoontuikin keskiympyrän tuntumaan parin minuutin ”ylimääräiseen aikalisään”. Jostain syystä kiinalaistuomari tämän myös salli, ja jakson päätös venähti englantilaisten odotellessa, kunnes Kamerun olisi valmis. Avausjaksolla pelattiinkin yli seitsemän minuuttia lisäaikaa.
Toisen jakson alkajaisiksi Kamerun puolestaan sai pallon maaliin, mutta nyt VAR paljasti tilanteen olleen paitsio. Vihreäpaidoilla oli tänään videotuomarijärjestelmän kanssa kestämistä.
The Cameroon players are in tears over this.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen