Ykkösen jumbojoukkue vaihtaa päävalmentajaa – vanha tuttu ruoriin
AC Kajaani on vapauttanut Ari Kosken edustusjoukkueen valmennustehtävistä.
Koski, 35, aloitti ACK:n päävalmentajan tehtävässä viime vuoden lokakuussa. Marraskuussa hän solmi AC Kajaanin kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.
Uudeksi päävalmentajaksi on nimitetty Mika Lumijärvi, jonka ensimmäinen ottelu odottaa huomenna sunnuntaina, kun AC Kajaani matkaa Tampereen Pallo-Veikkojen vieraaksi.
Lumijärvi, 48, toimi AC Kajaanin päävalmentajana jo kolmella edellisellä kaudella. Koski tuli lokakuussa juurikin hänen tilalleen. Lumijärvi luotsasi joukkuetta myös vuosina 2012-2014.
– Meillä on sarjassa jumbotila. Päätimme eilen hallituksessa, että nyt pitää saada muutosta aikaan. Ainoa vaihtoehto oli vaihtaa valmentajaa. Tämä on tulosurheilua, ja jos tulosta ei tule, pitää reagoida, AC Kajaanin hallituksen puheenjohtaja Arvo Toivanen kommentoi Yle Urheilulle.
– Uudeksi valmentajaksi oli monta vaihtoehtoa. Lumijärvi asuu Kajaanissa, ja saimme seuran kannalta rahallisesti hyvän sopimuksen. Hän nosti meidät Ykköseen. Annamme Mikan hyökkäävämmälle pelityylille mahdollisuuden. Hän on niin valmis, että ei muuta kuin kävelee harjoituksiin.
AC Kajaani on avannut kautensa Ykkösessä viidellä tappiolla ja yhdellä voitolla, joka tuli 11. toukokuuta lukemin 2-1 MYPAa vastaan. Viime kaudella ACK päätyi Ykkösessä 10. sijalle ja viisi pistettä putoamisviivan yläpuolelle. Tällä hetkellä joukkue on sarjassa viimeisenä, pisteen perässä MYPAa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Takavuosien tehokkain maalintekijä Mestarien liigasta ei enää mahtunut MM-kisoihin
- Iran teki kovan ratkaisun MM-kisojen osalta
- Harry Kane teki lähes 100 vuotta vanhaa jalkapallohistoriaa
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Iran teki kovan ratkaisun MM-kisojen osalta
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Harry Kane teki lähes 100 vuotta vanhaa jalkapallohistoriaa
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä