Copa Américan VAR-jälkipyykki jatkuu – Lionel Messin hampaisiin joutuneelta tuomarilta harvinainen avautuminen

Lionel Messin hampaisiin Copa Américan välieräottelun yhteydessä joutunut ecuadorilainen erotuomari Roddy Zambrano on puolustautunut julkisesti, kertoo Marca-lehti verkkosivuillaan.
Brasilia kaatoi Argentiinan maalein 2–0, mutta lukemat olisivat voineet olla erilaiset, jos Zambrano olisi tuominnut Argentiinalle kaksi rangaistuspotkua. Jostakin syystä VAR-videotuomarit eivät kutsuneet häntä kentän laidalle tarkistamaan tilanteita ruudulta.
Toisessa tilanteessa Brasilian Arthur näytti rikkovan Argentiinan Nicolás Otamendia kulmatilanteessa.
– Myös Otamendi meni kaksinkamppailuun, se ei ollut kyynärpää (Arthurilta), Zambrano kertoi kotimaansa radiossa.
– VAR katsoi sitä ja päätti, että se oli 50/50-tilanne. He eivät pyytäneet minua katsomaan sitä. He eivät pitäneet sitä selvänä rangaistuspotkuna. Maanantaina jättämässäni raportissa totesin, että heidän olisi pitänyt kutsua minut (katsomaan sitä kentän laidalle).
Argentiinalaiset vaativat palloa pilkulle myös Sergio Agüeron tilanteessa, mutta Zambranon mielestä Daniel Alves ei syyllistynyt rikkeeseen, vaan rikkojana oli hyökkäävä pelaaja.
Messi väitti aiemmin, että turnaus olisi ”fiksattu” isäntämaa Brasilialle.
– (Messi) omistautuu pelaamiselle, eikä minulla ole koskaan ollut minkäänlaisia ongelmia hänen kanssaan. Hänen lausuntonsa yllätti minut, mutta kaikilla on omat mielipiteensä, tiivisti Zambrano.
Zambranon avautuminen oli poikkeuksellinen, sillä huippujalkapallossa erotuomarit puivat ratkaisujaan erittäin harvoin julkisuudessa.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Man Unitedin omistaja sanoi pelaajia ”ylipalkatuiksi” – Bruno Fernandesilta vastaus
- Neymarin paluu Brasilian paitaan viivästyy
- Huuhkajien MLS-toppari Allsvenskan-joukkueen hankintalistalla
- Englannin uusi valmentaja ei aio laulaa kansallislaulua: ”Täytyy ansaita oikeus”
- Liverpoolista tuttu johtaja palaa Englannin paitaan – Thomas Tuchel nimesi joukkueensa MM-karsintoihin
- José Mourinho sätti ”ylimielistä” tuomaria europutoamisesta – viittasi myös Budapestin kohuun
- José Mourinho rajussa sanasodassa oman pelaajansa kanssa!
- Jani Honkavaaran Djurgården eteni Konferenssiliigan puolivälieriin
- Antonio Conte herätti Italian suurseuran kiinnostuksen – haluaa jäädä Napoliin
- Bayernin supertähdelle pitkä jatkosopimus – ”Tähän päätökseni perustuu”
- Man Unitedin omistaja sanoi pelaajia ”ylipalkatuiksi” – Bruno Fernandesilta vastaus
- Huuhkajien MLS-toppari Allsvenskan-joukkueen hankintalistalla
- Englannin uusi valmentaja ei aio laulaa kansallislaulua: ”Täytyy ansaita oikeus”
- Neymarin paluu Brasilian paitaan viivästyy
- Liverpoolista tuttu johtaja palaa Englannin paitaan – Thomas Tuchel nimesi joukkueensa MM-karsintoihin
- José Mourinho rajussa sanasodassa oman pelaajansa kanssa!
- Supertietokone laski, mikä joukkue on suurin suosikki Mestarien liigan voittajaksi