HIFK – RoPS: Isännillä lepoetu
Veikkausliiga
HIFK – RoPS
Sunnuntai 21.07. klo 17:00
Sunnuntaina Töölössä tapahtuu, sillä eurokentillä taistellut RoPS matkaa jo Helsinkiin HIFKin vieraaksi. Napapiiriläisten huili jäi torstaisen Aberdeen-ottelun jälkeen lyhyeksi ja joukkue on matkustanut yöjunalla etelään. HIFK on saanut viikolla keskittyä tähän kamppailuun, mikä onkin ollut tarpeen kahden vaisumman esityksen jälkeen.
HIFKillä on alla selkeät tappiot HJK:ta ja Honkaa vastaan. Siirtoikkunan auettua joukkueeseen on hankittu Sakari Tukiainen sekä Macario Hing-Glover. Tähtirinnat ovat saaneet järjestettyä joukkueen peliä ja kaikella kunnioituksella RoPS ei ole aivan Klubin tai Hongan veroinen vastus. Tero Mäntylä on päässyt takaisin pelikieltoon, mikä onkin tarpeen, kun Hannu Patronen kärsii pelikieltoaan. Valmentaja Tor Thodesen saattaa uusien pelaajien myötä hieman muuttaa ryhmitystään.
RoPS taisteli Aberdeenia vastaan todella suurella sydämellä, mutta tasoero skottien hyväksi oli lopulta liikaa. Tuosta otteluparista pitäisi saada hyvää fiilistä myös Veikkausliigaan, sillä kausi on varmasti ollut melkoinen pettymys tähän asti. Fiiliksen lisäksi ainakin rasitus on tällä hetkellä kova. Torstain ottelun jälkeen Pasi Tuutin suojateilla ei ole jäänyt valmistautumiseen ja lepoon liikaa aikaa. Tähän perustuu myös ottelun vetosuositus.
Vetosuositus
HIFK saa varmasti etua vieraiden rasituksesta. Tämä ei mielestäni näy kertoimissa aivan tarpeeksi, joten otan kotijoukkuetta lapulle – vetosuositus on HIFK voittaa ottelun kertoimella 2,35. – Petsipappa –Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun HIFK – RoPS ja kohteeseen veto ”HIFK voittaa ottelun”. Jos HIFK voittaa ottelun, saat 280 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai RoPS voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- UEFA ei seuraa FIFA:n mallia uuden kohusäännön kanssa
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- Kap Verde ei suostunut vastaamaan kysymyksiin MM-kapteeninsa raiskausepäilystä
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin