HJK putosi Mestarien liigan karsinnoissa kotivoitosta huolimatta – matka jatkuu Eurooppa-liigan karsinnoissa
Kuva: Juha Tamminen
HJK voitti keskiviikkoiltana Crvena Zvezdan Töölössä Mestarien liigan toisen karsintakierroksen toisessa osaottelussa maalein 2-1.
Kotivoitto ei kuitenkaan riittänyt jatkopaikkaan, sillä Crvena Zvezda voitti avausosan Belgradissa viime viikolla luvuin 2-0.
Ensimmäisen puolen tunnin ajan HJK ei saanut ottelua kunnolla hallintaansa takaa-ajoasemastaan huolimatta, mutta ensimmäisen jakson viimeisen vartin aikana HJK oli selvästi vieraitaan edellä.
Se johti avausmaaliin toisen jakson alussa. HJK:n kapteeni Sebastian Dahlström laukoi isännät komeasti johtoon toisen puoliskon ensimmäisellä minuutilla, mutta Crvena Zvezda nousi tasoihin kymmentä minuuttia myöhemmin. Dušan Jovancicin laukaus kimposi epäonnekkaasti HJK-puolustuksen kautta verkkoon, ja HJK oli vieraiden tasoitusmaalin myötä kolmen maalin päässä jatkopaikasta.
HJK haki vimmatusti toisella jaksolla maaleja, mutta viime kaudella Mestarien liigan lohkovaiheessa Liverpoolin voittaneen Crvena Zvezdan puolustus piti vieraat vailla sen suurempia ongelmia.
Riku Riski teki ottelun voittomaalin lisäajalla. Se jäi HJK:n viimeiseksi maaliksi Mestarien liigan karsinnoissa kuluvalla kaudella.
HJK kohtaa seuraavaksi Eurooppa-liigan kolmannella karsintakierroksella joko puolalaisen Piast Gliwicen tai latvialaisen Rigan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus