Africa Cup of Nations
Madagaskar – Tunisia
Torstai 11.07 klo 22:00

Torstai-iltana Afrikan mestaruusturnauksen puolivälierissä kohtaavat Madagaskar ja Tunisia. Tiedossa on todella tiukka taisto välieräpaikasta ja tässä ottelussa voittaja tulee ratkeamaan pienillä marginaaleilla. Suosikkia on todella hankala nimetä.

Madagaskar on ensimmäistä kertaa mukana turnauksessa ja paperillahan joukkue ei ole mitenkään erikoinen. Alkulohkosta se selvisi jatkoon liehuvin lipuin ja ensimmäisellä pudotuspelikierroksella se pudotti trilleriottelussa DR Congon rangaistupotkujen jälkeen 3-2. Yllättäjäjoukkue on saanut hyvän hyökkäyksen lisäksi myös puolustuspelin toimimaan turnauksessa ja se on näkynyt tulostaululla. Moni odottaa vesi kielellä joukkueen tuhkimotarinan jatkuvan myös torstain ottelun jälkeen.

Tunisia on ennakkoon laadukkaampi yhdistelmä. Erikoista joukkueen turnauksessa on se, että se ei ole voittanut yhtään peliä ennen puolivälieriä. Lohkovaiheesta se pääsi jatkoon kolmella tasapelillä ja ensimmäisellä kierroksella se teki uroteon tiputtamalla Ghanan pilkkujen jälkeen. Tunisia tarvitsee pientä tasonnostoa päästäkseen turnauksessa vielä eteenpäin, sillä torstai-illan vastus on sitkeä ja sillä on henki päällä.

Vetosuositus

Pienten marginaalien otteluun tekee mieli tipsata tasapeliä. Pelin kuva tulee olemaan tarkka, eikä mitään irtiottoja ole odotettavissa, jos pelin edetessä lukemat ovat vielä tasan. Vetosuositus on Tasapeli kertoimella 3,00.

Lunasta paras tarjous in kautta!

Lyö veto otteluun Madagaskar – Tunisia ja kohteeseen veto Tasapeli. Jos ottelu päättyy tasan, saat 300 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos jompi kumpi joukkue voittaa ottelun varsinaisella peliajalla, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.

Lyö riskitön 100€ veto näin:

  1. Avaa pelitili ja tee talletus.
  2. Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
  3. Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]

Lunasta 200% talletusbonus näin:

1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]

Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!

TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi Afrikan mestaruusturnauksen ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen!

Copa American lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Championshipin, Serie A:n, Bundesligan, MLS:n ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi jääkiekon MM-kisat, tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät TV:tä.

Katso illan peli ja huippu-urheilua ilmaiseksi tästä!

Lisätietoa:

Riskitön veto tarkoittaa sitä, että saat panoksesi takaisin, jos vetosi häviää. Voit lyödä minkä tahansa suuruisen vedon 10-100€ väliltä. Palautettu panos maksetaan bonusrahana 100€ asti. Lyö vetoa 4x bonuksesi verran ennen rahan nostoa yli 1,4 kertoimella.