Marseille teloi Wayne Rooneyn seuran pahemman kerran: ”En tule katsomaan sitä nauhalta”
Kuva: Getty Images
MLS-liigan DC United, joka tunnetaan muun muassa Wayne Rooneyn nykyisenä seurana, koki melkoisen yliajon torstaina, kohdatessaan Ligue1 -kauteensa valmistautuvan Marseillen. Ranskalaiset teloivat isäntänsä luvuin 1-8.
Kotikentällään esiintynyt amerikkalaisryhmä oli melkoisen erilaisessa lähtöasemassa vastustajaansa nähden, siksi sen kokoonpanossa oli vain kolme vakioryhmän nimeä.
Valmentaja Ben Olsenin ryhmän kausi on kesken, ja sillä on edessään tärkeä vierasottelu Chigagossa lauantaina. Kalenteriin kuitenkin oli merkitty kohtaaminen vahvan ranskalaisjoukkueen kanssa. Vaikka luotsi tunnustikin tosiasiat, ei moinen rökitys mukavalta tästä tuntunut.
– Ei kukaan pidä häviämisestä tuolla tavalla. Totta kai Marseille on kova ryhmä, mutta meidän pitäisi kaikki huomioidenkin pystyä haastamaan. Kukaan ei halua päästää noin montaa maalia ottelussa.
Marseille iski osumistaan peräti seitsemän ottelun toisella jaksolla.
Olsenin vastaus siihen, mitä hän joukkueineen sai ottelusta, oli tyly.
– Ei mitään. En tule katsomaan sitä nauhalta.
Ranskalaisten maaleista vastasivat Kevin Strootman, Nemanja Radonjic, kaksi maalia mieheen iskeneet Maxime López ja Bouna Sarr, sekä Florian Chabrolle ja Saif-Eddine Khaoui.
Lähde: Washington Post
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uskomaton tilasto – tämä kuvastaa Espanjan ylivoimaa
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- LIVESEURANTA: Järjetön pronssiottelu! Englanti ja Ranska takoivat kymmenen maalia
- ”Idiootti” – Rodri hämmentyi argentiinalaispelaajan purkauksesta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan