Siniša Mihajlović paljasti sairastuneensa leukemiaan – pettyi italialaislehden käytökseen
Kuva: Getty Images
Siniša Mihajlović piti eilen lehdistötilaisuuden Bolognassa. Muutamaa tuntia aiemmin Corriere dello Sport uutisoi siitä, miten Mihajlovićilla on todettu leukemia.
Mihajlović vahvisti uutisen todeksi. Serbialaisluotsi kertoi jatkavansa Bolognan päävalmentajana leukemiahoidoista huolimatta.
– Pyysin lehdistötilaisuutta sitä varten, että pääsen itse kertomaan ensimmäisenä uutiset joukkueelle ja teille. Ikävä kyllä se ei kuitenkaan tapahtunut, sillä eräs lehti ei kunnioittanut toivettani myydäkseen parisataa lehteä enemmän. He tuhosivat pitkäaikaisen ystävyyden, luotsi totesi.
– Vaikeinta oli yrittää salata tätä vaimoltani. Kerroin hänelle, että minulla oli kuumetta. Hän ei kuitenkaan uskonut sitä, koska hän tietää, etten jättäisi menemättä harjoituskaudelle kuumeen vuoksi. Vaimoni yritti uskoa sitä. Lopulta menin toiseen testiin, ja se paljasti leukemian, josta minulle kerrottiin aiemmin.
– Toivon, että kaikki menevät tarkastuttamaan itsensä ja ymmärtää sen, että tämä voi tapahtua kenelle tahansa. Minä olin täysin terve ihminen jokaisella osa-alueella ja nyt sairastan aggressiivista leukemiaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?