Virallista: RoPS vahvistaa keskikenttäänsä kokeneella espanjalaispelaajalla
Kuva: Juha Tamminen
Rovaniemen Palloseura on hankkinut Espanjan Segunda Divisiónissa ja Segunda B:ssä lähes koko uransa pelanneen Jagoba Beobiden riveihinsä.
Beobide aloitti pelaajauransa Real Sociedadin B-joukkueessa, siirtyen Real Uniónin ja Córdoban kautta Deportivo Alavésiin, missä hän pelasi peräti neljän kauden ajan.
RoPS on Beobiden ensimmäinen seura hänen kotimaansa ulkopuolelta, mutta hänen entinen joukkuetoverinsa Alavesista, Sergio Llamas, edustaa RoPSia tällä hetkellä.
RoPS:n odotukset 32-vuotiaalta puolustavalta keskikenttäpelaajalta ovat suuret.
– Kun pelaajalla on tällainen CV, odotamme tietenkin, että hän tuo meidän tekemiseen uusia variaatioita, RoPS:n päävalmentaja Pasi Tuutti kertoo seuran virallisilla nettisivuilla.
– Kaikki näkemämme puoltaa sitä, että saamme tänne erittäin laadukkaan ja kykenevän pelaajan. Tärkein elementti on kuitenkin johtajuus, se että hän on valmis laittamaan itsensä likoon ja sitoutuu meidän tavoitteisiin.
Rovaniemen Palloseuran seuraava ottelu on sunnuntaina Tampereen Ilvestä vastaan. RoPS:n tuore keskikenttämies on jo silloin joukkueen käytettävissä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Italian maajoukkue etsii uutta päävalmentajaa – sai Pep Guardiolalta vastauksen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen