Atik Ismail ei säästele sanoissaan – KuPS-tähden ulosajoa turhautti: ”Rangaistuksia tulee milloin mistäkin – Palloliitto sakottaa välillä itseäänkin”
Kuva: Juha Tamminen
Tiukasti mitalitaistossa mukana oleva Kuopion Palloseura joutuu tulemaan toimeen seuraavat kaksi ottelua ilman hyökkääjäänsä Lucas Rangelia. Joukkueen ykköspyssy kuumeni viime ottelun loppuhetkillä HIFK-pelaaja Jani Bäckmanille siinä määrin, että ”pukkasi” tätä kasvoihin.
Osuma oli heppoinen, mutta brasilialainen näki punaista. Bäckman otti tilanteesta kaiken irti ja korosti virhettä kaatumalla dramaattisesti maahan. Suomalaisen jalkapallon legendoihin kuuluva Atik Ismail ei pitänyt näkemästään kokonaisuudessaan.
– Tämän päivän jalkapallo on niin erikoista, että rangaistuksia tulee milloin mistäkin. Palloliitto sakottaa välillä itseäänkin. Ei kentällä ole enää vanhan liiton miehiä, Ismail tuhahtaa SuomiFutis-sivustolle.
Rangel kärsii pelikieltonsa kärkiotteluissa Interiä ja Ilvestä vastaan. Ismailin mielestä kahden ottelun panna on liian iso nähdystä rikkeestä.
– Äkkiseltään voisi sanoa , että siinä on yksi liikaa. Nämä ovat aina sellaisia tulkinnallisia kysymyksiä, jotka riippuu välillä siitä, millainen päivä erotuomarilla on, ex-hyökkääjä toteaa.
Rangel on tehnyt tällä kaudella liigassa kahdeksan osumaa. Ismailin mielipide on se, että yhden pelaajan puuttumista ei kannata korostaa liikaa.
– Se on niin vahva joukkue, että poissaolo ei tule näkymään.
Hän odottaa näkevänsä ryhdikkään KuPS:n
– Kuusi pinnaa tarvitaan näistä kahdesta ottelusta. Nämä keskinäiset ovat juuri ne tärkeimmät pelit, jotka näkyy oikeasti lopppusijoituksissa. Jos menettää pisteen tai kolme, niin kaula kärkeen kasvaa.
– Toivotaan, että KuPS on palautunut helvetin rankasta viikostaan. Seliteltiin, että oli ”kaksi peliä viikkoon.” Näin se maailma muuttuu. Meidän aikana 70-luvulla porukka tuli töiden jälkeen pelamaan sen samat kaksi peliä, Ismail muistuttaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu