Ykkönen
EIF – MuSa
Lauantai 03.08. klo 17:00

Myös Ykkösessä tapahtuu lauantaina. Vastakkain ovat hieman alakuloista kautta pelaava EIF ja kauden kenties iloisin yllättäjä MuSa. EIF on vetomarkkinoilla suosikki tähän otteluun ja tätä näkemystä tekisi mieli hieman haastaa – mutta tässä ottelussa lopullinen vetoidea löytyykin maalimääristä.

EIF ei tosiaan ole viime kauteen verrattuna hurmannut – tosin hyviä hetkiä on ollut hieman enemmän kuin sarjan jumbokaksikolla TPV:llä ja MYPA:lla. Joukkue ei edelleenkään ole saanut puolustustaan tilkittyä, vaan vastustajat ovat pystyneet tekemään keskimäärin yli kaksi rysää per ottelu. Se on ehdottomasti liikaa ja MuSan hyökkäysvoima on osoittautunut vaaralliseksi.

MuSan kruununjalokivi on ollut Taigi Kagayama, joka on tehnyt jo seitsemän maalia. Valitettavasti miehen on uumoiltu siirtyvän KPV:hen ja hän ei välttämättä ole kokoonpanossa Eiffiä vastaan. Ei japanilainen porilaisten ainoa syömähammas ole, mutta näyttää siltä että kauden suhteen maha on alkaa olla täynnä ja tavoitteet saavutettu. Talous edellä on mentävä.

Vetosuositus

Kagayaman potentiaalisesta menetyksestä huolimatta tämä ottelu on kuvaltaan erittäin runsasmaalinen. Lähden jopa uhkarohkeasti suosittelemaan vähintään neljää maalia – molemmat joukkueet ovat viidessä viimeisessä ottelussaan yltäneet tähän rajaan kolmesti. Vetosuositus on siis Ottelussa yli 3.5 maalia kertoimella 2,32.

– Petsipappa –

Lunasta paras tarjous in kautta!

Lyö vetoa esimerkiksi otteluun EIF – Musa ja kohteeseen veto ”Ottelussa yli 3.5 maalia”. Jos ottelussa tehdään vähintään neljä maalia, saat 232 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelussa tehdään enintään kolme maalia, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.

Lyö riskitön 100€ veto näin:

  1. Avaa pelitili ja tee talletus.
  2. Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
  3. Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 100€ RISKITÖN VETO” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]

Lunasta 200% talletusbonus näin:

1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.

[inline-text-ad text=”LUNASTA 200% talletusbonus” odds=”” cta=”LUNASTA TARJOUS” url=”http://dspk.kindredplc.com/redirect.aspx?pid=44408&bid=33974″]