Inter – Lecce: Uudet tuulet puhaltavat
Kuva: Getty Images
Serie A
Inter – Lecce
Maanantai 26.08. klo 21:45
Serie A:n avauskierros laitetaan maanantaina pakettiin Milanossa. Ryminällä kauteen valmistautunut inter Milan isännöi sarjaan täksi kaudeksi noussutta Lecceä. Interissä puhaltavat uudet tuulet, kun Antonio Conte on astunut ruoriin. Leccen tavoitteet tällä kaudella liittyvät pääosin sarjapaikan uudistamiseen.
Inter sai kuitattua täksi kaudeksi Mestarien Liigan paikan ja tätä varten joukkueeseen hankittiin vahvistuksia. Mm. Romelu Lukaku ja Diego Godin liittyivät seuraan. Tosin viimeksi mainittu on tällä hetkellä loukkaantuneena. Puolustukseltaan Inter oli vahva jo viime kaudella, mutta jos palaset naksahtelevat kohdalleen, pitäisi hyökkäystehoihinkin tulla parannusta täksi kaudeksi.
Lecce sijoittui Serie B:ssä toiseksi ja sai palkkioksi suoran nousun. Kesällä joukkuetta ei ole lähdetty mitenkään yltiöpäisesti vahvistamaan ja tällaisenaan Fabio Liveranin miehistö on yksi putoajasuosikeista. Uusista kasvoista Diego Fariaksen ja Gianluca Lapadulan odotetaan olevan heti avauksessa. Avausottelu San Sirolla voi olla joukkueelle voimaannuttava, mutta Lecce joutuu kyllä kovaan kyytiin heti aluksi.
Lyö vetoa otteluun:
Lecce laittaa varmasti kaiken peliin, mutta maanantaina meininki voi olla liian kovaa. Vetosuositus on aasialainen tasoitus -1,5 kertoimella 1,68. LYÖ VETOKatso huippufutista ilmaiseksi:
Kertoimet-työkaluLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana