Jürgen Klopp jyrähti futispomojen ahneudesta: ”Joskus yleisö saa tarpeekseen”

© Kuva: Getty Images
Villa - Hammers maanantaina! Lunasta mojova talletusbonus!

Liverpoolin mestarivalmentaja Jürgen Klopp on epäilemättä yksi valmentajamaailman vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Sanavalmista saksalaista kuunnellaan niin Englannissa kuin Saksassakin, hän on todellinen median ja yleisön lemmikki, ja välillä tuntuu siltä, että jokainen tulisi mielellään rotevan Kloppin rutistamaksi.

Yleensä iloinen – ja aina tulisieluinen – valmentaja ei ujostele tuoda mielipiteitään julki. Silti FIFA:n ja UEFA:n päättäviin elimiin ei välttämättä Kloppinkaan arvovalta riitä. Siitä huolimatta hän ainakin yrittää. Kickerin tuoreessa haastattelussa Klopp ottaa nimittäin paatoksensa kohteeksi jalkapalloilun alati kasvavat ottelu- ja turnausmäärät.

– FIFA ja UEFA pyrkivät koko ajan kasvattamaan turnausten osallistujamääriä. Ilmeisesti he pelkäävät, että jonain päivänä ei olisi jalkapalloa lainkaan, 52-vuotias Klopp ihmettelee.

– Minä puolestani uskon, että asia on juuri päinvastoin. Joskus yleisö saa tarpeekseen ja sanoo: ”Tuota minä en katso, enkä tuota, enkä tuotakaan.”

– Ennen meillä oli talvella kaksi-kolme viikkoa ilman jalkapalloa. Silloin katsoimme mäkihyppyä, alppihiihtoa ja ampumahiihtoa. Englannissakin on paljon suosittuja urheilulajeja, joten ei se sielläkään ongelma ole.

– Monet ihmiset yrittävät saada kakusta mahdollisimman ison palan. Niin se usein elämässä on. Jalkapallossa taakka vain lastataan pelaajien selkään, Klopp muotoilee.

Klopp on puhunut ennenkin siitä, kuinka tarpeettoman täynnä ottelukalenterit ovat. Pelaajat uupuvat ja loukkaantumisriskit kasvavat. Hänen mielestään pelimääriä on välttämätöntä laskea rasituksen vähentämiseksi.

– Nations League keksittiin, jottei enää tarvitsisi pelata pitkästyttäviä harjoituspelejä. Se tarkoittaa, että nyt jokainen maaottelu on karsintapeli. Se merkitsee kuitenkin myös, että nyt poikien ei vain tarvitse matkustaa paikalle, vaan parhaat myös pelaavat jokaisen pelin ja usein vielä täydet 90 minuuttia.

– Tämä systeemi ei tule pitkällä aikajänteellä toimimaan. Sille täytyy – täytyy! – tehdä jotain.

– Kyse on pelaajista. Lukuisat huippuvalmentajat ovat puhuneet samasta asiasta. Nyt meidän täytyy vain huolehtia siitä, että myös päättäjät kuulevat viestin, Klopp jyrähtää.

Liverpool-luotsi ei innostu myöskään suunnitteilla olevasta ”Superliigasta”. UEFA kaavailee Mestarien liigaan muutoksia, joiden mukaan mantereen suurimmat seurat pääsisivät Mestarien liigan lohkovaiheeseen vuodesta toiseen automaattisesti. Karsintojen merkitys vähenisi, ja liigasta voisi pudota ja sinne nousta. Kloppin mielestä suuntaus on täysin väärä, eikä hän kaipaa Liverpoolillekaan ”armopaloja”.

– Toivon, ettei Superliiga toteudu ikinä, Klopp lataa suoraan.

– Nykymuotoinen Mestarien liiga on jalkapalloilulle todella hieno tuote. Minun mielestäni Mestarien liiga ON Superliiga, eikä siinä tarvitse aina pelata samojen joukkueiden.

– Minusta ei tunnu myöskään siltä, että oman seurani täytyisi päästä suoraan mukaan. Tietysti se on taloudellisesti tärkeää, mutta miksi meidän pitäisi luoda kiinteä järjestelmä, jossa Liverpool pelaisi kymmenen vuotta putkeen Real Madridia vastaan? Kuka haluaa nähdä sen joka vuosi?

Villa - Hammers maanantaina! Lunasta mojova talletusbonus!
Edellinen artikkeliSuomalaistoppari löysi uuden seuran Tanskasta – ”Hyvä ensivaikutelma”
Seuraava artikkeliPSG:lle kurjia uutisia – Kylian Mbappé sivuun Mestarien liiga -avauksesta