KuPS nappasi Helmarien puolustajan riveihinsä
Naisten Liigassa pelaava Kuopion Palloseura on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen Helmarien puolustajan Katarina Naumasen kanssa.
Naumanen, 24, siirtyy KuPSiin Norjan pääsarjaseura Stabækista, jonne hän siirtyi viime talvena. Norjassa liigamatseja kertyi tilille yhdeksän kappaletta.
Aiemmin urallaan hän on pelannut myös Kuopion Mimmifutiksessa, Pallokissoissa, Yhdysvaltojen yliopistosarjassa ja Helsingin Jalkapalloklubissa. A-maajoukkueessa hän on pelannut 18 ottelua.
– Viihdyin Norjassa hyvin, mutta roolini joukkueessa ei vastannut omia odotuksiani. Pelasin Norjassa todella hyökkäävänä laitapuolustajana, mutta koen omat vahvuuteni enemmän puolustamisessa ja puolustuslinjan johtamisessa. En oikein koskaan asettunut kaupunkiin, enkä kokenut paikkaa täysin kodikseni, Naumanen kommentoi KuPS:n tiedotteessa.
– Päätös oli todella vaikea, koska sarja oli hyvä ja kovatasoinen. KuPS kuitenkin mahdollistaa ammattimaisen ympäristön, mikä on poikkeuksellista Suomessa. Omat juuret toki veivät myös Kuopioon ja olen haaveillut edustavani kuopiolaista seuraa. Olen vakuuttunut, että voin kehittyä pelaajana täällä ja haluan myös olla viemässä koko Kuopion Palloseuran naispuolen toimintaa eteenpäin.
– Loppukauden tavoitteena varmistaa ensin paikka yläloppusarjassa ja sen jälkeen haluamme taistella mitaleista. Pystyn omalla pelaamisellani vahvistamaan joukkuetta, toivottavasti se tuo tarvittavan lisäpanoksen joukkueen pelaamiseen.
KuPS on Naisten Liigassa 15 kierroksen jälkeen neljäntenä.
"KuPS mahdollistaa ammattimaisen ympäristön, mikä on poikkeuksellista Suomessa."
Kuopion Palloseura ja A-maajoukkuepelaaja Katarina Naumanen pelaajasopimukseen: kups.fi/fi/uutiset/kuo…
#KuPS #naistenliiga #kuopio
Kuopion Palloseura ja A-maajoukkuepelaaja Katarina Naumanen pelaajasopimukseen: kups.fi/fi/uutiset/kuo…
#KuPS #naistenliiga #kuopio
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
