HJK putosi Eurooppa-liigasta tänään pelattuaan 2-2-tasapelin Riga FC:n kanssa.

Ottelu kertoi HJK:n kannalta loogisen tarinan. Kaksi kierrosta joukkueen rakentamista ja yhdet valmentajakaksikon potkut ovat olleet liian iso myllerrys, jotta vielä tällä kaudella voitaisiin odottaa suurta menestystä.

Tämän kauden myllerrys on näkynyt loppukesän aikana monessa tiukassa paikassa. Ilvestä vastaan vieraissa hölmöiltiin pelin viimeisessä erikoistilanteessa Ilvekselle pilkku ja Riga-otteluparin ensimmäisessä osassa HJK kadotti pallonhallinnan ottelun toisella puoliajalla. HJK:n pallollisen pelin katoaminen on merkki rutiinin puutteesta. Pallollisen pelin konemaisuus ja rutiini tulee vain toistoilla ja yhteisillä kokemuksilla.

Tänään Rigan molemmat tasoitusmaalit olisivat olleet estettävissä.

Rigan ensimmäisessä maalissa Petteri Forsell rikkoi keskialueella tilanteessa, jossa ei tarvinnut rikkoa ja Riga tuli vahvalla erikoistilanteella tasoihin.

Toinen maali oli Rigalta pienten todennäköisyyksien kaukolaukaus, mutta irtopallo survottiin sisään maalin edestä. HJK ei yksinkertaisesti tällä hetkellä pysty venymään otteluiden kriittisissä puolustustilanteissa.

Ottelun lopussa Toni Koskela toi Ivan Tarasovin oikealle laidalle ja pyrki kääntämään pelin hänen ohitustensa kautta, mutta HJK ei löytänyt Tarasovia, vaan peliä sählättiin sekalaisella tavalla pystysuuntaan.

Nämä ovat merkkejä siitä, että HJK ei ole tällä hetkellä tiivis ja taktisesti valmis joukkue. Toni Koskelan on saatava aikaa rakentaa taktiikat erilaisiin skenaarioihin peruspelaamisen lisäksi. Vasta laadukkaan ja pitkäjänteisen prosessin kautta HJK:n on mahdollista venyä – ja vasta silloin HJK:n tasoisella seuralla on mahdollisuus menestyä eurokentillä.

Tähän vaikuttaa vastaisuudessa se, miten HJK seurana toimii. Avainasiassa on seuran urheilupuolen prosessi, jossa joukkueen rakentaminen on yksi tärkeä osa-alue. Se ei ole tällä kaudella onnistunut. Laadukkaan joukkueen rakentamisen prosessin kautta Koskela pääsee hieromaan pelin nyansseja kuntoon erilaisia skenaarioita myöten.

HJK:n tämän kauden tarina on opetus siitä, mitkä asiat jalkapallossa luovat menestystä. Yksi asia on vahva ja yhtenäinen sitoutuminen joukkueen yhteisiin tavoitteisiin. HJK:ssa on nyt liikaa palasia, jotka priorisoivat oman uransa joukkueen edelle. HJK:sta on tullut pelaajien kääntöpaikka, mikä ei luo optimaalista pohjaa kollektiiviselle menestymiselle.

Toinen asia on prosessi, jossa joukkueen pelaaminen hiotaan konemaiselle tasolle. Kun joukkue jatkuvasti uusiutuu, ei tällainen ole mahdollista.

Näistä syistä HJK sai eurokentillä juuri sen, mitä se ansaitsi. Veikkausliigassa joukkueella on mahdollisuus, sillä sarjan taso on eurokenttiä heikompi. Mitali olisi tämän kauden myllerryksen jälkeen hieno saavutus Toni Koskelalta.