Championship
Sheffield W – QPR
Lauantai 31.08. klo 17:00

Lauantaina tahkotaan myös Championshipiä, ennen kuin sarja jää maaottelutauolle kahdeksi viikoksi. Tähän mennessä Leeds on odotettu sarjakärki, mutta toisena ja kolmantena viiden kierroksen jälkeen olevat Swansea ja Charlton Athletic ovat alkukauden yllättäjiä. Sarjan häntäpäässä Huddersfieldillä ja Stokella on jo paniikkinappula pohjassa – molemmilla on ainoastaan yksi piste plakkarissa.

Tipsipelin isäntä Sheffield Wednesday on tähän asti puhtaalla kotisaldolla liikenteessä. Viime viikonloppuna vieraspelissä Preston otti Pöllöistä ansaitun voiton. Odotuksiin nähden alkukausi on ollut hyvinkin solidi ja odotan Lee Bullenin suojateille hyvää kautta. Itse en historiadatasta perusta liikaa, mutta Wednesdayn lähihistoria QPR:ää vastaan ei ole kovin hyvä. Joe Widsmith ja Liam Palmer ovat isänniltä sairastuvalla.

Ärrille veikkailtiin hyvinkin vaikeaa Championship-kautta, mutta joukkueen yleisilme on ollut odotettua parempi. Lähikierrokset kertovat, onko kyse joukkueen aliarvioimisesta, vai onko kyseessä ollut vain alkukauden ylisuorittaminen. Viime viikonloppuna QPR katkaisi orastavan tappioputkensa ja otti ansaitun voiton Wiganista. Muonavahvuudesta puuttuvat tällä hetkellä Luke Amos, Olamide Shopido sekä Geoff Cameron.

Lyö vetoa otteluun:

Pidän edelleen isäntiä luokaltaan vahvempina kuin QPR:ää ja kotivoitto tai sen saamatta jääminen on melko lailla kolikonheittoa. Vetomarkkinoilla on pientä etua kotivoitosta, joten vetosuositus on Sheffield Wednesday voittaa ottelun kertoimella 2,13.

LYÖ VETO

tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta in tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

LYÖ VETO