TPV – MuSa: Tasainen vääntö Tammelassa
Kuva: Juha Tamminen
Ykkönen
TPV – MuSa
Torstai 22.08. klo 18:30
Torstaina Tammelan Stadionilla sarjapaikastaan taisteleva TPV ottelee tuttua joukkuetta, porilaista Musan Salamaa vastaan. Joukkueet tuntevat toisensa läpikotaisin ja pelaajatasollakin miehet ovat tuttuja – MuSa-valmentaja Ville Ulanen peräänkuuluttikin ennakossa uutta lähestymistapaa toisen joukkueen yllättämiseksi. Motivaatioetu on selkeästi isännillä, sillä MuSan mahdollisuudet nousukamppailuun ovat hyvin teoreettiset ja putoamiskamppailuun se ei enää joudu.
TPV pelasi Pirkanmaan derbyssä Hakaa vastaan ja peli sujui paremmin kuin katastrofaalisessa KTP-tappiossa. Hakalla ei kuitenkaan ollut vaikeuksia ottaa rutiinivoittoa heikompaa tamperelaisnippua vastaan. Anssi Ylisen haaste MuSa -otteluun onkin saada pelistä rohkeampaa ja aktiivisempaa. Silti pakan pitää pysyä tiukasti kasassa, sillä porilaiset ovat erittäin tulivoimainen vastus. TPV:ltä poissa ovat torstaina Eino-Veikko Ek ja Tuomas Lahdesmäki.
MuSa on ollut kauden iloisin yllättäjä Ykkösessä. Joukkueen vahvistukset ovat olleet onnistuneita ja puolustuksen ajoittaisesta leväperäisyydestä huolimatta pisteitä on kerätty kiitettävästi. MuSan huippukärki Taiki Kagayama siirtyi KPV:hen, mutta toinen japanilaisvahvistus Takanori Yokochi on osoittautunut olevansa laadukas ja monipuolinen pelimies. MuSan ottelu AC Kajaania vastaan oli todella värikäs, mutta MuSa onnistui kairaamaan 5-3 voiton. Pelikiellon takia TPV-pelistä puuttuvat Samuli Virtanen ja Joni Lämsä.
Vetosuositus
Motivaatioedun vuoksi TPV on määritelty markkinoilla selkeäksi suosikiksi. Kaikesta huolimatta näkisin ottelun lähtökohtaisesti tasaisena, sillä MuSa on luokkaa laadukkaampi yhdistelmä. Saatavilla olevien kertoimien valossa varovainen vetosuositus on MuSa voittaa ottelun kertoimella 3,10. – Petsipappa –Lunasta paras tarjous in kautta!
Lyö vetoa esimerkiksi otteluun TPV – MuSa ja kohteeseen veto ”MuSa voittaa ottelun”. Jos MuSa voittaa ottelun, saat 310 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos ottelu päättyy tasan tai TPV voittaa, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€). Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€. Lyö riskitön 100€ veto näin:- Avaa pelitili ja tee talletus.
- Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
- Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet