VPS:lle jo kymmenes yhden maalin tappio – ”Emme vain pysty voittamaan”
Kuva: Juha Tamminen
Vielä maaliskuun lopussa VPS-leiriin paistoi aurinko. Hyvällä ilmeellä pelannut Vepsu käänsi Turussa pelatun Suomen Cupin puolivälieräottelun tappioasemasta voitokseen, päätti puolustavan mestarin Interin cup-taipaleen ja eteni itse välieriin. Tuo voitto on kuitenkin valitettavasti edelleen vaasalaisten viimeisin, ja Vepsun voitottomien otteluiden putki (23 peliä) on nyt jo Veikkausliiga-aikakauden pisin.
Edellisen ottelunsa VPS on voittanut Veikkausliigassa 22. syyskuuta, kun se kaatoi vieraissa PS Kemin maalein 2-0. Edellistä kotivoittoa saadaan hakea vieläkin kauempaa. Se tapahtui 4. heinäkuuta, 2018, kun TPS kaatui Vaasassa samoin 2-0 -numeroin.
Ei ihme, että henkinen painolasti alkaa joukkueella olla jo melkoisen raskas. Kauden 19 sarjapelistään VPS on pelannut tasan yhdeksän, ja kaikki kymmenen tappiota ovat tulleet maalin erolla. Viimeisin niistä sunnuntaina, kun RoPS otti kotikentällään täyden pistepotin maalein 2-1.
Vaivaiset yhdeksän sarjapistettä saalistaneen joukkueen maaliero ei siis moisella saldolla edes voisi olla yhtään parempi (-10). Sarjajumboa neljä pistettä edellä olevan KPV:n maaliero on esimerkiksi pakkasella peräti 19 maalin verran.
Pian VPS:n olisi kuitenkin syytä alkaa kääntämään tasaisia otteluita voitoikseen, tai 14 pääsarjakauden putki uhkaa katketa. Sekä päävalmentaja Christian Sund että kapteeni Sebastian Strandvall ovatkin tilanteen edessä turhautuneita.
– Aloitimme (RoPS:ia vastaan) tosi hyvin. Sitten hävitään kakkospallo ja RoPS tekee maalin. Olemme puhuneet koko viikon siitä, että kakkospallot pitää voittaa, Sund harmitteli VPS:n kotisivujen otteluraportin mukaan.
– Sen jälkeen RoPS:lla ei ollut paikkoja ensimmäisellä jaksolla, ja me loimme tilanteita heidän boksissaan. Saimme palkinnon erikoistilanteesta. Olimme ihan tyytyväisiä ensimmäiseen puoliaikaan
– Toinen jakso oli huonompi, vaikka aloitimme senkin ihan ok. Ongelma oli ehkä siinä, että linjamme alkoi tippumaan. Sitten RoPS sai palloja sinne. Niistä tuli erikoistilanteita ja maali. Olisi pitänyt vain uskaltaa pitää linja ylhäällä. Totta kai aina jalat alkavat painamaan, mutta silti pitää vaan pystyä pelaamaan.
– Saimme toisella jaksolla kaksi huippupaikkaa, ja sitten RoPS:n maalivahti Antonio Reguero torjuu nekin. Molemmat olivat ihan huipputorjuntoja, Sund jatkoi.
– Mietimme nyt vain ensimmäistä voittoa. Jos emme voita, se on ihan sama, kuinka moneen pisteen päässä muut ovat. Se tuntuu olevan todella vaikeaa. Pidämme nyt pari päivää vapaata. Hyvä juttu on nyt se, että meillä ei vissiin ole enää pelikieltoja.
[readmore from=VPS]
Seuraavaksi VPS hamuaa täyttä pistepottia viikon päästä maanantaina, kun se saa vieraakseen IFK Mariehamnin. Myös ahvenanmaalaisia urallaan edustanut Strandvall yrittääkin valaa uskoa omiinsa parhaansa mukaan.
– Tätä tilannetta on vaikea kuvailla. Me emme ole pelanneet koko kaudella yhtään floppimatsia, mutta emme vain pysty voittamaan, kapteeni Sebastian Strandvall muotoili Pohjalaiselle tukalan tilanteen.
– Me emme aio luovuttaa. Pitää vain luottaa siihen, että joskus tämä kääntyy.
Lähde: Veikkausliigan kotisivut
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Historiallinen ele – Argentiina kunnioittaa Lionel Messiä poikkeuksellisella tavalla
- Romano: KuPSin eurovastustaja saamassa nimekkään vahvistuksen
- Toimittaja: Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi kiinnostaa ulkomailla – Gnistan asetti hintalapun
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?