Eero Markkanen taas työnhaussa? Korvaajaksi Teemu Pukin ex-seuratoveri
Kuva: Getty Images
Suomen A-maajoukkueessakin 17 ottelua pelannut Eero Markkanen yllätti viime tammikuussa kaikki, kun hän siirtyi jatkamaan peliuraansa Indonesian pääsarjan PSM Makassariin. 197-senttisestä Markkasesta odotettiin joukkueensa ykköstykkiä, eivätkä tehot aivan vaatimattomat olleetkaan.
Etenkin keväällä verkot heiluivat tiuhaan, mutta vuoden edetessä maalitahti hidastui. Kaikkiaan Markkanen teki kuitenkin 17 ottelussa PSM Makassarille 10 maalia. Maalit syntyivät kuitenkin lähinnä Indonesian cupissa ja kansainvälisissä kilpailuissa, sillä seitsemässä sarjaottelussa suomalainen onnistui vain kerran.
Nyt Markkanen on saanut mitä ilmeisimmin seurastaan lähtöpassit. Transfermarktin mukaan Markkanen on ollut vailla sopimusta syyskuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Myös indonesialainen Bola Times listaa Markkasen PSM Makassarin lähtijöiden listalle.
[readmore from=Markkanen-Eero]
Markkanen pelasi PSM Makassarin riveissä täydet minuutit vielä 28. elokuuta, mutta sen koommin häntä ei ole kokoonpanossa nähty. Suomalaisen paikan on ottanut guinea-bissaulainen Amido Balde, joka on tehnyt kolmessa ottelussa Makassarille kaksi maalia. Suomalaiset saattavat muistaa Balden Celticistä, jossa hän pelasi kausina 2013-2015. Kausista ensimmäisellä hänen seuratoverinaan pelasi muuan Teemu Pukki.
Bolasportille puhuneen PSM Makassarin toimitusjohtajan mukaan Markkanen ”ei vastannut joukkueen valmentajan odotuksia”.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi