Fifa vaatii Irania päästämään naiset katsomoihin

Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan delegaatio on käynyt Iranissa keskustelemassa naisten päästämisestä jalkapallokatsomoihin.
Aiemmin tässä kuussa iranilainen nainen Sahar Khodayari sytytti itsensä tuleen oikeustalon edessä Teheranissa. Khodayaria uhkasi vankeusrangaistus, koska hän yritti päästä jalkapallo-otteluun mieheksi pukeutuneena. Hän kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa.
Khodayarin kuolema on herättänyt paljon huomiota kansainvälisesti. Sosiaalisessa mediassa on vaadittu, että Fifa erottaisi tai hyllyttäisi Iranin.
Fifa kertoi tänä viikonloppuna raportissaan, että se on vaatinut Irania päästämään naiset katsomoihin. Fifan presidentin Gianni Infantinon mukaan Iranin viranomaiset ovat vakuuttaneet, että naiset tullaan päästämään stadionille, kun Iranin miesten maajoukkue kohtaa Kambodžan MM-karsintojen ensimmäisessä kotiottelussaan 10. lokakuuta. Fifa sanoo tekevänsä yhteistyötä Iranin jalkapalloliiton kanssa, jotta naiset pääsisivät vapaasti katsomaan myös maan pääsarjan otteluita.
Iran on kieltänyt naisia seuraamasta miesten urheilua stadioneilla jo noin 40 vuoden ajan. Poikkeuksia on tehty hyvin harvoin.
Lähteet: Reuters, AP, Fifa
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!