Maalivahtilegenda kiehuu La Liga -seuran kaaoksesta: ”Hukannut kunnian käsitteen”
Kuva: Getty Images
La Liga -seura Valencia on täydessä kaaoksessa. Seuran omistaja Peter Lim antoi tällä viikolla potkut valmentaja Marcelinolle.
Kahden kauden ajan joukkueen ruorissa olleen luotsin tulokset eivät varsinaisesti selitä erottamista – viime kaudella Valencia sijoittui toista kertaa peräkkäin Espanjan pääsarjassa neljän parhaan joukkoon, ja nappasi lisäksi Copa del Rey -pokaalin, kaatamalla finaalissa Barcelonan.
Kun La Liga -kausi on edennyt vasta kolmen kierroksen verran, astuu Valencian pääkäskijäksi 44-vuotias Albert Celades. Valinta, sekä se, että kyseinen henkilö on ottanut paikan vastaan, saa uransa viimeiset 10 kautta Valenciaa edustaneen maalivahti Santi Canizaresin raivon valtaan.
– Hän on hukannut kunnian käsitteen, ja kaiken etiikan. Celades ei tiedä, missä on ollut, eikä ymmärrä millaisen vastaanoton tulee saamaan pukukopissa.
Pesti on uuden valmentajan uralla ylivoimaisesti isoin; hän on aiemmin toiminut Espanjan juniorimaajoukkueiden ohjaksissa.
– Hän tulee tapaamaan joukkueen, joka on hyvin eksyksissä ja nolona. Tilanne tulee olemaan todella vaikea.
Marcelinon erottaminen saa isoja pokaaleita nostelleen Canizaresin armottoman tuomion.
– Hän saavutti kaikki ne tavoitteet, joita varten hänet palkattiin. Potkut ovat todella häpeälliset, ex-vahti puhisi Radio Marcalle.
LUE MYÖS:
- MM-kisatähti kiistää kidnappausväitteet
- Romano: Tässä on Philippe Coutinhon uusi seura
- Virallista: Tässä on James Rodríguezin uusi seura
- Sydney Sweeney kuvattiin alasti jalkapallon kanssa – tämä näky valtasi somen
- Tähtitoimittaja on nähnyt tarpeeksi – kova väite Cristiano Ronaldosta
- Maailmalla taivastellaan 18-vuotiaan hyökkääjän tilastoja: ”Todella mielenkiintoista”
- No nyt: Cristiano Ronaldo ja Al-Nassr saavuttivat ikivanhan maailmanennätyksen
- MM-voittaja Robert Lewandowskille: ”Kuka helv*tti sinä olet?”
- Rudi Vikström iski ensimmäisen maalinsa Ruotsissa
- Glen Kamara aloittanut kauden vahvasti – sivusto paljastaa positiivisen trendin

- CV kunnossa, työpaikka puuttuu – entinen Liverpool-pelaaja hakee seuraa työnhakusivustolla