Man Unitedin legendapelaaja kantaa yhä kaunaa Sir Alex Fergusonille: ”Itseään on puolustettava”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin kaikkien aikojen pelaajiin lukeutuva Roy Keane ei ole antanut anteeksi entiselle valmentajalleen, seuran legendamanageri Sir Alex Fergusonille.
Keane on yksi Unitedin historian menestyneimmistä pelaajista, mutta hän jätti seuran vuonna 2005 ajauduttuaan riitoihin Fergusonin kanssa.
Kaksikko on jatkanut toistensa mollaamista, vaikka vuodet ovat vierineet. Ferguson kritisoi Keanea vuonna 2013 julkaistussa omaelämäkerrassaan ja Keane on useasti kritisoinut Fergusonia median välityksellä.
Keane jatkoi samalla linjalla keskiviikkona keskustellessaan United-uransa viimeisistä hetkistä Off The Ballin haastattelussa.
– En antaisi anteeksi Fergusonille. Se median pyöritys, kuinka ilmeisesti sain kaikki pois tolaltaan, mikään siitä ei pitänyt paikkaansa.
– En välitä, onko kyseessä Alex Ferguson vai paavi, itseään on puolustettava.
– Ihmiset puhuvat Fergusonin ihmisjohtamisesta. Hölynpölyä. Ihmiset sanoivat, että sydämessään hän ajatteli aina Manchester Unitedin parasta. Darren Ferguson (hänen poikansa) voitti mitalin. Hän oli todella onnekas.
– Ihmiset sanovat, että hän tuki minua vaikeina aikoina. Mutta ei silloin, kun olin 34-vuotias ja lähestymässä [uran] loppua. Yhtäkkiä se olikin ”menepäs siitä, Roy”, sanoi Keane Sunday Timesille.
– Ihmiset sanovat, että Ferguson tekee aina sen, mikä on parhaaksi Man Unitedille. Minusta hän ei tee. Minusta hän tekee sen, mikä on parhaaksi hänelle itselleen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Gianni Infantino joutui kuumaan tenttiin ennen MM-kisoja: ”Hävettääkö sinua?”
- MM-kisojen ennakko, lohko K: Cristiano Ronaldon viimeinen yritys
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugali MM-kenraalissa kävi
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- MM-kisojen ennakko, lohko J: Argentiina kohtaa Mazadonan ja Jordanian Messin
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- Hugo Kedon ja Kai Meriluodon IFK Värnamo vaikeuksissa – alkukausi mennyt täysin penkin alle
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Roberto Martínez: Portugali tarvitsee edelleen Cristiano Ronaldoa
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- Lionel Messi todisti olevansa valmis MM-kisoihin