Ykkösen putoamistaistelussa isoja käänteitä – joko maalikuninkuus ratkesi tänään?
Kuva: Juha Tamminen
Kesäkuukausina näytti erittäin vahvasti siltä, että Ykköseen takaportin kautta täksi kaudeksi palanneen Mypan visiitti toiselle sarjatasolle jäisi ranskalaiseksi. Mypa kärsi heinä-elokuussa kuuden ottelun tappioputken, jonka aikana se teki vain yhden maalin. Mypa olikin majaillut Ykkösen jumbosijalla heinäkuun loppupuolelta lähtien, kunnes se tänään viimein kipusi putoajan paikalta pois.
Mypan otteet ovat terävöityneet viime viikkoina selvästi. Lähes kolmen kuukauden voitoton jakso päättyi, kun Mypa kaatoi perättäisissä otteluissa EIF:n ja MuSa:n. Tänään Mypa oli erittäin lähellä hakea täydet kolme pistettä Oulusta, mutta kotijoukkue AC Oulun Venicio tasoitti loppunumeroiksi 1-1 ottelun lisäajalla. Mypan maalin viimeisteli Rony Huhtala, joka on tehnyt viimeisissä viidessä ottelussa kuusi maalia. Mypa on saanut maalihanansa muutenkin kunnolla auki, sillä näissä viidessä pelissä se on tehnyt yhteensä 11 maalia.
Vaikka voitto Oulusta jäikin haaveeksi, riitti pistekin nostamaan Mypan pois putoajan paikalta. Uusi sarjajumbo on toinen sarjanousija TPV, joka hävisi kotonaan ”kuuden pisteen ottelun” AC Kajaania vastaan 3-4. TPV:n Paavo Näykki teki pelissä hattutempun, mutta tamperelaisten ilta synkkeni, kun Kajaanin David Popa teki voittomaalin pelin 88. minuutilla.
Tasapelipiste riitti varmistamaan nousijasuosikiksi povatun, mutta pahasti flopanneen AC Oulun sarjapaikan. Kotiyleisölle ei ole silti paljon ilonaiheita tarjottu, sillä Oulu ei ole voittanut ainuttakaan kauden 13 kotiottelustaan.
Aijai sentään, roskahan tässä menee silmään kun katsoo sarjataulukkoa
Kiitos Kajaani, kiitos! #MYPA #Ykkönen #maailmanparaspunavalkoinen
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
