Atik Ismail uskoo KuPS:n mestaruuteen ja ylistää joukkueen tähteä: ”Pidän häntä jumalaisena pelaajana”
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura voi voittaa sunnuntaina Suomen mestaruuden 43 vuoden tauon jälkeen, mikäli se päihittää sarjan toiseksi viimeisellä kierroksella kotonaan FC Hongan.
Jalkapallolegenda Atik Ismail uskoo, että KuPS onnistuu tehtävässään.
– Kyllä se mestaruus nyt tulee. KuPS on pelannut äärettömän hyvin koko syksyn. Vahva rinki. Toki Honkakin on pelannut hyvin. Hirveän mielenkiintoinen peli. Tämän kauden highlight, Ismail kiteyttää.
– Aika hieno palkinto Ari Lahdelle. Hän ei ole pistänyt seuraan kymmeniä tuhansia tai satoja tuhansia, vaan miljoonia, hyökkääjälegenda muistuttaa.
Helsingissä FC Inter yrittää pitää samaan aikaan mestaruushaaveita yllä HJK:n vieraana. Turkulaiset tarvitsevat ottelusta pisteitä ja heidän pitää toivoa KuPS:n tappiota, jotta se voi haaveilla kullasta.
– Valencic ja muutama muu syttyy HJK:ta vastaan. En tiedä Klubin henkistä tilaa. Ainakin KuPS:aa vastaan oli aika intohimotonta.
– Vieläkin harmittaa HJK:n hengettömyys. Kun joukkue tuli Kuopioon, niin valmentaja sanoi, että on ollut aikaa harjoitella. En tiedä, mitä he olivat harjoitelleet. Olisiko pitänyt olla kaksi viikkoa vain ilman palloa, Ismail kritisoi.
– En tiedä odottaako HJK jo – mun mielestä maailman ihmeellisintä asiaa – europelikarsintoja, hän jatkaa.
Ismailin esiin nostama Filip Valencic johtaa sarjan maalipörssiä 15 osumallaan, mutta viimeisen kahden kuukauden aikana hän on saanut nimensä maalitilastoihin vain kerran.
– Nyt nähdään sama, mitä Norwichille tapahtuu, kun Teemu Pukki ei tee maaleja. Toki Mika Ojala ja Timo Furuholm ovat onnistuneet. Kaikki putket katkeavat joskus. Ehkä se on onnestakin kiinni, mihin väliin se paras vire osuu, Ismail spekuloi.
Mestarikandidaatti KuPS on puolestaan ollut täynnä tulikuumia pelaajia läpi syksyn. Ismailin kehut menevät joukkueen kapteenille.
– Pidän Petteri Pennasta jumalaisena pelaajana. Hän jätti jopa Petteri Forsellin varjoonsa HJK:ta vastaan, vaikka he eivät keskenään kentällä taistelleetkaan. Pennanen on tärkein pelaaja, vaikka paljon on kyllä onnistujia.
Yksi onnistujista on hyökkääjä Tuco, joka liittyi kuopiolaisten vahvuuteen syksyn peleihin. Kymmenessä pelissä on syntynyt neljä maalia. Hän teki edelliskierroksella voittomaalin IFK Mariehamnin verkkoon ja onnistui myös viime pelissä Ilvestä vastaan.
– Hän on tempaissut tärkeitä maaleja, vaikka oli aluksi aika raakile.
Myös valmennus vahvistui kesken kauden, kun päävalmentaja Jani Honkavaara sai tuekseen kokeneen Keith Armstrongin.
– Puhutaan Kekestä mitä tahansa, niin hän on tuonut oman panoksensa tuohon touhuun. Pakka on tiivistynyt, Ismail kehuu.
Mestaruustaistelu käynnistyy sunnuntaina ISTV:n studion myötä Ruudussa klo 15:15 ja mukaan myös Jimiltä klo 15:30.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu