FIFA kaavailee muutoksia pelaajasiirtoihin – agenttien palkkiot ja pelaajalainat syynissä
Kuva: Getty Images
Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA suunnittelee muutoksia pelaajasiirtoihin. Syynissä ovat pelaaja-agenttien saamat palkkiot sekä mahdolliset rajoitukset pelaajien lainasiirtoihin. Harkinnassa olevista muutoksista kertoo Sky Sports.
Muutosehdotukset otetaan FIFA:n neuvoston käsittelyyn 24. lokakuuta pidettävässä kokouksessa.
Mikäli esitykset hyväksytään, voivat pelaaja-agentit saada myyvältä seuralta jatkossa siirroista korvauksekseen korkeintaan 10 prosentin osuutta vastaavan summan pelaajasta maksettavasta siirtosummasta. Lisäksi agentit voisivat saada korkeintaan kolmen prosentin osuuden pelaajan siirron yhteydessä saamasta korvauksesta. Ostava seura saisi maksaa agenteille niin ikään korkeintaan kolme prosenttia pelaajan saamasta korvauksesta.
Muutoksella olisi vaikutusta ennen kaikkea koko jalkapallomaailman tuntemien niin sanottujen ”superagenttien” työhön. Tunnetuimpana esimerkkinä on pidetty Mino Raiolaa, joka sai korvauksekseen yli 45 miljoonaa euroa, kun hänen asiakkaansa Paul Pogba siirtyi Juventuksesta Manchester Unitediin vuonna 2016.
Ehdotuksessa on myös keskeistä se, että FIFA:a suositellaan asettamaan määräys, joka kieltää agentteja edustamasta siirrosssa samanaikaisesti useampia osapuolia. Näin halutaan välttyä eturistiriidoilta. Lisäksi agenteille halutaan perustaa pakollinen lisenssijärjestelmä. Samoin halutaan perustaa jonkinlainen välitystuomioistuin, joka ratkaisee agenttien, pelaajien ja seurojen välisiä kiistoja.
Toisena asiana FIFA:lle ehdotetaan kansainvälisten lainasiirtojen rajoittamista kahdeksaan pelaajaan per seura jo kaudelle 2020-2021. Kaksi vuotta myöhemmin määrä pudotettaisiin kuuteen. Esimerkiksi Chelsean sopimuspelaajista on tällä hetkellä 15 lainalla ulkomaalaisissa seuroissa.
Lisäksi korkeintaan kolme pelaajaa saisi liikkua saman kahden seuran välillä yhden aikana.
Lainapelaajien määrän rajoittamisella halutaan estää seuroja haalimasta nuoria pelaajia riveihinsä ylenpalttisesti. Näin pelaajan kehitys ajaisi kaupallisen voiton edelle.
LUE MYÖS:
- Ousmane Dembélé nimesi kolme Ballon d’Or -ehdokastaan
- Suomen Cup 2026: Uutiset, tulokset, tv, voittajat
- Joel Pohjanpalo avasi liigakauden maalitilinsä – Palermo sarjakärjessä
- Onko tässä maailman paras jalkapalloilija? – ”Pidän itseäni aina parhaana”
- Haastattelu: Ulkomailta tarjouksia saanut Herman Sjögrell kertoi miksi siirtyi FC Interiin
- Neymar loukkaantui taas – missaa tärkeän otteluparin
- Virallista: Arttu Hoskoselle seurasiirto
- Italian MM-kultaikoni kesti työssään vain kolme peliä
- Raivokas ulostulo Gianni Infantinoa vastaan
- Expressen: Turussa pelanneen Axel Kouamén siirto voi kaatua – Inter on jäämässä ilman osuutta
- Onko tässä maailman paras jalkapalloilija? – ”Pidän itseäni aina parhaana”
- Raivokas ulostulo Gianni Infantinoa vastaan
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Italian MM-kultaikoni kesti työssään vain kolme peliä
- Haastattelu: Ulkomailta tarjouksia saanut Herman Sjögrell kertoi miksi siirtyi FC Interiin
- Virallista: Arttu Hoskoselle seurasiirto
- Expressen: Turussa pelanneen Axel Kouamén siirto voi kaatua – Inter on jäämässä ilman osuutta
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
- Joel Pohjanpalo avasi liigakauden maalitilinsä – Palermo sarjakärjessä