MTV: Honka on hankkimassa runsaasti lisää liigakokemusta – kolme uutta pelaajaa
Kuva: Juha Tamminen
FC Honka on vahvistamassa ensi kauden toppariosastoaan Tapio Heikkilällä ja Dani Hatakalla sekä hankkimassa keskikentälleen Jerry Voutilaisen, kertoo MTV Urheilu.
A-maajoukkueessakin käväisseet Heikkilä, 29, ja Hatakka, 25, ovat molemmat Hongan omia kasvatteja.
Heikkilä edusti viimeksi Honkaa kaudella 2012 ennen kuin siirtyi Helsingin Jalkapalloklubiin, josta hän jatkoi matkaansa Seinäjoen Jalkapallokerhon kautta ulkomaille. Viime vuodet hän on edustanut norjalaisia IK Startia ja Sandnes Ulfia.
Hatakka pelasi Hongassa viimeksi vuonna 2014. Hän on Suomessa edustanut myös AC Oulua, Kuopion Palloseuraa ja Seinäjoen Jalkapallokerhoa, joka on hänen viimeisin seuransa. Ulkomailla Hatakka on pelannut norjalaisissa SK Brannissa ja IL Höddissä.
Kuopion Palloseuran kasvatti Voutilainen, 24, on pelannut viimeiset viisi vuotta Vaasan Palloseurassa, joka putosi ensi kaudeksi Ykköseen.
Heikkilä, Hatakka ja Voutilainen ovat kaikki pelanneet toista sataa ottelua Veikkausliigassa.
Veikkauslligassa kolmanneksi tullut Honka pelaa tällä viikolla eurolopputurnauksen kaksiosaisessa finaalissa IFK Mariehamnia vastaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Virallista: Julian Nagelsmann eroaa – Jürgen Klopp korvaajaksi?
- Haastattelu: TPS:n urheilujohtaja Kasper Hämäläinen etsii hyökkääjiä kesän siirtoikkunassa
- Algerian ykköstähti Riyad Mahrez lopettaa maajoukkueuransa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin