MYPA – TPV: Kohtalonpeli
Kuva: Juha Tamminen
Ykkönen
MYPA – TPV
Perjantai 04.10. klo 18:30
Perjantaina Ykkösessä pelataan todellinen kohtalonpeli, kun sarjan kaksi viimeistä joukkuetta MYPA ja TPV taistelevat säilymisestään Ykkösessä. Voitolla MYPA varmistaisi säilymisensä ja lähettäisi TPV:n Kakkoseen. Tasapelillä ja vierasvoitolla ratkaisu siirtyisi vielä sarjan viimeisiin otteluihin. Panokset ovat siis isot.
MYPA:n kausi on ollut odotetun vaikea. Nuori ja tälle tasolle kokematon joukkue on ollut pelillisesti pulassa koko kauden ja sen puolustus on ollut koko sarjan heikoin. Loukkaantumisetkin ovat koetelleet Jukka Karjalaisen joukkuetta rajulla kädellä pitkin kautta. Viimeksi MYPA oli lähellä vierasvoittoa sarjassa flopanneen AC Oulun vieraana, mutta isännät tasoittivat pelin lisäajalla – painostettuaan koko toisen jakson. Mutta pistekin oli tästä ottelusta arvokas ja nyt kaikki on omissa käsissä.
TPV:n kausi ei ole ollut myöskään mitään ruusuilla tanssimista. Joukkuetta ei vahvistettu sarjanousun jälkeen merkittävästi ja seuran sisäiset kahnaukset vaikeuttivat vielä jokapäiväistä tekemistä. Suurta murhetta on tuonut TPV:n alakuloinen vieras-saldo: Anssi Ylisen suojatit ovat kolmella vieraspisteellään sarjan ylivoimaisesti heikoin kyläilijä. Viimeksi AC Kajaania vastaan TPV pelasi reippaasti, mutta puolustuksen virheet kävivät kalliiksi ja kajaanilaiset läksivät kotiin sarjapaikka taskussaan.
Lyö vetoa ottelusta:
Isossa kuvassa MYPA on ollut viime viikot TPV:tä vahvempi. Lisäksi TPV:n status onnettomana vierailijana painaa vaakakupissa. Toki tuikitärkeässä ottelussa on oma mystiikkansa, mutta minä olen tässä ottelussa MYPA:n mukana. Vetosuositus on MYPA voittaa ottelun kertoimella 2,30. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 200€ asti. Näin 200 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 400€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 200 euron talletuksella 400€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet