Saksassa nähtiin uskomaton rangaistuspotkuun johtanut episodi – katso video tästä
Jalkapalloon tulleet videotarkistukset ovat aiheuttaneet paljon mielipiteitä – puolesta ja vastaan. Saksassa nähtiin perjantaina todella kummallinen tilanne, josta vihellettiin lopulta rangaistuspotku.
Holstein Kielin ja VfL Bochumin välisessä 2. Bundesliigan ottelussa vierasjoukkue sai rangaistuspotkun, ja millä tavalla. Bochumin pelaaja laukoi pallon ohi maalin, mutta kotijoukkueen Michael Eberwein koski palloon ollessaan lämmittelemässä päätyrajan takana.
Aluksi tilanteeseen ei juurikaan reagoitu, mutta päätuomari lopulta tarkisti tilanteen VAR:lta. Lopulta videolta selvisi, etteä Eberwein oli koskenut palloon, juuri ennen kuin se oli ylittänyt päätyrajan. Näin ollen tilanteesta tuomittiin rangaistuspotku.
Jalkapallon säännöistä päättävän IFAB:n (International Football Associaton Board) säännöissä on kohta, jossa lukee, että vaihtopelaajan koskiessa palloon pelialueella, tilanteesta voidaan tuomita rangaistuspotku.
Kotijoukkue Holstein Kiel voitti lopulta ottelun 2-1, joten rangaistuspotkuun johtanut tilanne ei sentään kostautunut heille pisteiden muodossa.
Eberwein siirtyi Holstein Kieliin tänä kesänä, eikä hän ole pelannut vielä yhtään minuuttia. Nyt on ainakin ensimmäinen kosketus otettu palloon.
Tilanteen voi katsoa Bundesliigan viralliselta Youtube-kanavalta tästä.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan