Sarjataso vaihtuu, päävalmentaja ei – VPS jatkaa Sundin komennossa Ykkösessä
Veikkausliigasta pudonnut Vaasan Palloseura jatkaa ensi kaudella päävalmentaja Christian Sundin alaisuudessa Ykkösessä.
Sund, 40, nousi joukkueen päävalmentajaksi heinäkuussa Petri Vuorisen siirryttyä sivuun. Hän liittyi Vuorisen valmennusryhmään alunperin viime vuoden joulukuussa.
Vaasalaisten valmentajanvaihdos kesken kauden ei tuottanut toivottua tulosta, sillä VPS jäi sarjassa viimeiseksi. VPS on pelannut Sundin alaisuudessa 13 ottelua, joista se on voittanut kolme ja hävinnyt seitsemän.
Vepsun tämän kauden joukkue harjoitteli tänään, perjantaina, viimeistä kertaa.
– Tänään oli viimeiset yhteiset treenit. Jotkut pelaajat jatkavat uusiin haasteisiin ja uusiin paikkoihin. Jotkut jäävät tänne, ja heillä on sitten henkilökohtaiset harjoitusohjelmat. Joulukuussa aloitetaan taas yhdessä, Sund kommentoi seuran tiedotteessa.
– En ole vielä analysoinut kautta kunnolla, mutta minulla on mielessä asioita, joita olisi voinut tehdä eri tavalla. Käymme kauden valmennuksen kanssa läpi, kun pojat lähtevät lomalle.
VPS tähtää takaisin Veikkausliigaan, mutta sitä ennen korjauksia on tapahduttava kentällä ja sen ulkopuolella.
– En ole ehtinyt vielä paljoa miettiä Ykköstä. Meillä on nyt hyvä aika rakentaa tätä organisaatiota uudelleen. Kun tulemme takaisin, asiat toimivat paremmin joukkueen ympärillä. Organisaatiota sekä joukkuetta pitää rakentaa rauhallisesti. Se on nyt tärkeää.
Aiemmin tällä viikolla VPS teki jatkosopimuksen pitkäaikaisen avainpelaajansa Steven Morrisseyn kanssa. Seura lupaa, että lähiviikkoina on luvassa lisää sopimusuutisia.
– Joukkueen rakentaminen on koko ajan käynnissä. Eikä pelkästään pelaajien osalta, koska valmennustiimikin pitää rakentaa. Meillä on nyt hyvin aikaa. Emme ole vielä tammikuussa, vaan lokakuussa. Haluamme katsoa ensin pelaajia tältä alueelta. Yritän löytää sellaisia pelaajatyyppejä, jotka pystyvät toteuttamaan asioita, jotka näen toimiviksi tässä seurassa. Me pelaamme yleisön takia. Pelin pitää olla viihdyttävää ja voittavaa, sanoo Sund.
– Pyrimme aktiiviseen peliin. Kun meillä on paikka, me menemme. Emme halua pitää palloa vaan pallonhallinnan takia. Haluamme kuitenkin päättää, milloin menemme nopeasti ja milloin hitaammin. Jotta pystymme tekemään sen, meidän pitää ottaa pallo nopeasti vastustajalta. Haluamme pallon, sen takia pelaamme tätä peliä. Tulemme myös rakentamaan joukkuetta sitä kautta.
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”