KuPSin uusi päävalmentaja selvillä – Pasi Tuutti kakkosvalmentajaksi

Kuopion Palloseuran uusi päävalmentaja on norjalainen Arne Erlandsen, joka korvaa tehtävässä Jani Honkavaaran.
Erlandsen, 59, on valmentanut urallaan Lillestrømiä, IFK Göteborgia, HamKamia, Ullensakeria, FK Mossia ja Fredrikstadia.
Samalla selvisi Pasi Tuutin paluu kotikaupunkiinsa Kuopioon. Hänen tehtävänsä on toimia joukkueen kakkosvalmentajana. Erlandsenin sopimus on 1+1-vuotinen, Tuutin 2+1-vuotinen.
Muu valmennusjohto pysyy ennallaan. Luis Anula jatkaa apuvalmentajana ja fysiikkavalmentajana, Joonas Ojantie toimii joukkueen fysioterapeuttina, Jori Särkkä maalivahtivalmentajana ja Sami Miettinen joukkueenjohtajana sekä huoltopäällikkönä.
Honkavaara on jo solminut 2+1-vuotisen sopimuksen Seinäjoen Jalkapallokerhon kanssa. Savon Sanomien mukaan KuPS:n pelaajakoordinaattori Henri Määttä on siirtymässä hänen perässään SJK:hon.
– Jani Honkavaara laittoi riman korkealle osaamisellaan ja nopeasti huomasimme, kuinka vaikeaa oli löytää kotimainen päävalmentaja, joka jatkaisi menestyksekkäästi Honsun työtä. Tästä johtuen valmentajarekrytoinnissa lähdimme etsimään ulkomailta valmentajaa, joka voisi jatkaa ja viedä eteenpäin meidän pelitapaamme. Käänsimme kaikki mahdolliset kivet ja löysimme todella toimivan kaksikon tähän seuraan. Nyt valitussa valmentajakaksikossa yhdistyy kansainvälinen valmennusosaaminen ja -kokemus sekä nuoremman valmentajan into, oppimishalu ja kotimaisen liigan tuntemus, kommentoi Kuopion Palloseura Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen seuran tiedotteessa.
Artikkeli päivitetty 25.10.2019 klo 16.30: Lisätty tiedot KuPS:n tiedotteesta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan