Tanskalaistähden ökykello vietiin pukukopista – nyt puhuu varkaaksi paljastunut joukkuekaveri: ”Olen selityksen velkaa”
Kuva: Juha Tamminen
Ranskan pääsarjassa pelaava OGC Nice kertoi tiistaina, että se on purkanut sopimuksensa hyökkääjä Lamine Diabyn kanssa.
Syy oli selvä. 18-vuotias Diaby tunnusti, että hän varasti joukkuekaverinsa, Nicen tuoreen tanskalaisvahvistuksen Kasper Dolbergin, kellon joukkueen pukukopista. Eikä kyseessä ollut mikä tahansa tiuku, vaan 70 000 euron ökykello.
– Tärkeämpää kuin kaikki urheilulliset ja taloudelliset seikat on se, ettei OGC Nice voi eikä aio hyväksyä sellaista käytöstä, joka pettää seuran työntekijöitä ja kaikkia punamustan perheen jäseniä yhdistävän luottamuksen, kommentoi seura tiedotteessaan.
Diaby julkaisi tiistaina oman tiedotteensa ja toi oman puolensa tarinasta julki.
– Useita päiviä kestäneen ennennäkemättömän mediamyrskyn jälkeen olen päättänyt puhua tämän tiedotteen välityksellä, kommentoi Diaby Twitter-julkaisussaan.
– Ensiksi haluan pyytää anteeksi kaikilta kannattajilta ja niiltä, jotka rakastavat Le Gymiä (OGC Nicen lempinimi). Moni heistä tuki minua ja oli ystävällinen minulle minun tehtyä ammattilaisdebyyttini paikallisena nuorukaisena, joka liittyi seuraan 14-vuotiaana. Heidän reaktionsa ovat ruumiillistuma sille, kuinka pettyneitä he ovat minuun, ja minä olen heille selityksen velkaa.
– Kannoin ylpeänä lapsuuteni seuran paitaa viime kaudella Ligue 1:ssä. Olin valitettavasti loukkaantuneena monta kuukautta ja paluuni kilpailullisiin peleihin viivästyi entisestään, kun sain punaisen kortin pelatessani alle 19-vuotiaiden joukkueessa.
– Se vaikutti minuun henkisesti, ja vaikea tilanteeni oli vastakohta Kasperin, oman joukkuekaverini, menestykselle ja auralle. Purin sen häneen ilman mitään syytä, ehkä hieman kateellisuuden takia. Sen sijaan, että olisin taistellut häntä vastaan peliajasta kentällä, minä suhtauduin tyhmästi häntä kohtaan.
– En tehnyt sitä sen takia, että olisin halunnut hyötyä siitä jotenkin, vaan kaunan ja turhautumisen takia. Toki olen vasta 18-vuotias, mutta ikäni ei ole tekosyy millekään. Siksi otin vastuun siitä, mitä tein Kasperille, herra (Julien) Fournierille, seuran toimitusjohtajalle, Patrick Vieiralle, valmentajalleni, ja Dantelle, kapteenilleni. Pyysin heiltä jokaiselta yksitellen anteeksi.
Diaby löysi itselleen nopeasti uuden seuran. Hän solmi keskiviikkona sopimuksen Paris FC:n kanssa, joka pelaa Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. OGC Nicen edustusjoukkueessa Diaby pelasi seitsemän ottelua.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen