U21-maajoukkueen luottopelaajalta mystinen kommentti tulevaisuudestaan – Pikkuhuuhkajat kohtaa illalla jalkapallon lilliputtimaan
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 21-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtaa torstaina Maltan Turussa pelattavassa EM-karsintaottelussa. Kahdesta ensimmäisestä pelistään neljä pistettä kerännyt Suomen joukkue on ennakkosuosikki vielä maaleitta karsinnoissa olevaa vierasvastustajaansa vastaan.
Malta avasi karsinnat maalittomalla tasapelillä Pohjois-Irlantia vastaan ja hävisi sen jälkeen vieraskentällä Ukrainalle 0-4. Malta on karsintalohkon toiseksi viimeisenä, kun taas Suomi on kärjessä.
Maaleitta Malta on jäänyt jo neljässä viime ottelussaan, joista kaksi ensimmäistä olivat harjoituspelejä.
Pikkuhuuhkajien karsintapelit käynnistyivät puolestaan upealla 2-0-vieravoitolla Ukrainasta. Sen jälkeen Suomi joutui hiukan pettymään tasattuaan pisteet 1-1-tuloksella Oulussa Pohjois-Irlannin kanssa. Piste oli pettymys siksi, että Suomella riitti kamppailussa erittäin hyviä maalipaikkoja.
– Pelisuunnitelmamme toimi Ukrainaa vastaan lähes täydellisesti. Emme saaneet keskikentällä palloa niin paljon kuin olemme tottuneet, mutta kun sen saimme, niin teimme oikeita asioita. Ukraina on maailmanmestari, joten ei kukaan varmasti odottanutkaan, että olisimme koko ajan pallossa, Suomen keskikentän luottopelaaja Lucas Lingman sanoi Palloliiton sivuilla.
– Pohjois-Irlantia vastaan emme pystyneet parhaaseemme, mutta oli sekin ihan ok. Helppo vastus he eivät ole missään nimessä.
Hän ei lähde aliarvioimaan torstain vastustajaa, vaikka Maltan alku karsinnoissa onkin ollut nihkeä.
– Malta on sellainen vastus, että ainut odotusarvo on voitto. Ei saa kuitenkaan rentoutua väärällä tavalla, eli luulla, että voitto tulisi helpolla. Haluamme pelata 90 minuuttia omaa peliämme ja ihan täysillä. Mitään muuta ei saa olla mielessä, Lingman painotti.
Päävalmentaja Juha Malisen vastuunkantajiin Pikkuhuuhkajissa lukeutuva Lingman, 21, on pelannut Veikkausliigaa isossa roolissa Rovaniemen Palloseuran riveissä tällä ja viime kaudella.
Lingman on kertonut aiemmin ulkomaan kenttien kiinnostavan häntä kovasti. Sekä hän että päävalmentaja Malinen ovat korostaneet, ettei mikä tahansa seura ja ympäristö kelpaa vaan siirron täytyy tuntua oikealta monessa mielessä.
Veisikö Lingmanin tie ulkomaille jo tämän kauden jälkeen?
– Tiedän mitä kauden jälkeen tapahtuu, mutta en paljasta sitä vielä, Lingman sanoi salaperäisenä.
Pikkuhuuhkajien ja Maltan välinen EM-karsintaottelu käynnistyy torstaina Turussa klo 19.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa