Veikkausliigan entinen maalikuningas hyvästelee viheriöt sunnuntaina
Kuva: Juha Tamminen
Pietarsaaressa vietetään sunnuntaina jäähyväisiä. Seuraikoni Jonas Emet Veikkausliigan kotisivujen pelaa nimittäin tuolloin viimeisen ottelunsa kasvattajaseuransa paidassa. AC Kajaania vastaan pelattava ottelu jää uutisen mukaan ilmeisesti myös Emetin koko peliuran viimeiseksi.
Samalla 32-vuotias Emet lopettaa työnsä myös Ab Liga Jaron myyntipäällikkönä.
– Ensinnäkin haluan kiittää seuraa ja kaikkia sen ympärillä, jotka ovat mahdollistaneet sen, että olen saanut kokea niin paljon näiden vuosien aikana. Vastoinkäymisiä on tottakai myös ollut, mutta näistä vuosista jää paljon hyviä muistoja, Emet toteaa Jaron kotisivuilla.
– Olen kiitollinen myös siitä, että sain mahdollisuuden työskennellä seurassa myös kentän ulkopuolella. Vaikkakin sitä kesti vain kahden vuoden ajan, olen iloinen, että sain tehdä työtä, joka oli mielenkiintoista ja opettavaista.
Emet debytoi Jarossa jo kaudella 2005, 17-vuotiaana. Hänen uransa suurin henkilökohtainen saavutus on Veikkausliigan jaettu maalikuninkuus kaudelta 2014. Emet teki tuolloin 14 maalia yhdessä IFK Mariehamnin Luis Solignacin tavoin.
– Sunnuntaina tulee varmasti haikeaa. Jaro on ollut minulle kuin oma perhe, Emet sanoo Pohjalaisen haastattelussa, jota Veikkausliigan kotisivujen uutisessa lainataan.
– Kyllä se (maalikuninkuus) vieläkin vähän ihmetyttää. Minähän en ollut hyökkääjä.
[readmore from=Emet-Jonas]
Emet on pelannut Jarossa Transfermarktin mukaan kaikkiaan 267 ottelua. Veikkausliigassa otteluita on kertynyt kaikkiaan 212, joista Jaron lisäksi osa tuli plakkariin Tampere Unitedissa ja osa IFK Mariehamnissa.
Emet valmistuu lähiaikoina tradenomiksi. Hänen opinnäytetyönsä käsittelee jalkapalloseuran varainhankintaa ja sen suunnittelua.
Opinnäytetyön aihe kumpusi työstä: jalkapalloseuran varainhankinta ja sen suunnittelu.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon