HIFK purki kolmen pelaajan sopimukset – myös Njazi Kuqi jättää seuran
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa pelaava Helsingin IFK kertoo neljän pelaajan jättävän seuran. Njazi Kuqi, Xhevdet Gela, Samuel Haglund sekä Hussein Mohamed eivät jatka tähtirinnoissa ensi kaudella.
Kuqin sopimus HIFK:ssa päättyi tähän kauteen, kun taas Gelan, Haglundin ja Mohamedin kontrahdit on seuran mukaan purettu.
Suomen A-maajoukkueessakin pelannut ja uraa ulkomaan kentilläkin luonut hyökkääjä Kuqi, 36, solmi HIFK:n kanssa kauden 2019 kattavan sopimuksen viime joulukuussa. Isoin odotuksin stadilaisseuraan liittynyt järkälemäinen kärki jämähti kuitenkin yllättäen penkkimieheksi. Peliaikaa kertyi reilun 140 minuutin verran kuudessa liigapelissä.
HIFK:n norjalainen päävalmentaja Tor Thodesen perusteli Kuqin vähäistä peliaikaa kauden aikana vedoten joukkueen sisäiseen kilpailuun. Silloin luotsi antoi ymmärtää, ettei Kuqin juoksuvoima riitä HIFK:n aktiiviseen ja prässäävään pelityyliin.
29-vuotias keskikenttäpelaaja Gela pelasi Veikkausliigaa HIFK:ssa jo kaudet 2016-2017 ja siirtyi viime talvena yhden välivuoden jälkeen takaisin Helsinkiin seuran varmistettua nousunsa takaisin pääsarjatasolle. Gela jäi kuitenkin päättyneellä kaudella pieneen rooliin, ja hänet nähtiin kentällä lopulta vain viidessä ottelussa alkukauden aikana.
Laiturina viihtyvä Haglund, 22, siirtyi punapaitoihin täksi kaudeksi Ruotsista, jossa hän edusti Oskarshamn AIK:ta kahden kauden ajan. Haglund tuli kentälle kahdessa ottelussa kauden aikana.
Mohamed, 22, siirtyi HIFK:hon kauden 2018 alla FC Viikingeistä ja oli isossa roolissa nousukaudella 2018 pelaten yhteensä 20 ottelua. Tällä kaudella Mohamed pelasi vain kolme liigakamppailua.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Italian maajoukkue etsii uutta päävalmentajaa – sai Pep Guardiolalta vastauksen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Haastattelu: Ystävä houkutteli Razak Simpsonin Veikkausliigaan – tykästyi hiljaiseen Vaasaan
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Argentiinan maajoukkuetoppari jätti jäähyväiset – 17 vuoden ura päätökseen
- Ilves iskuasemista toiseen osaotteluun – näin kävi Islannissa
- Joonas Rantanen uskoo HJK:n olevan oikealla tiellä – ”Voimme rakentaa jotain”
- HJK:lle murskavoitto eurokentillä!
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Argentiinan maajoukkuetoppari jätti jäähyväiset – 17 vuoden ura päätökseen
- Ilves iskuasemista toiseen osaotteluun – näin kävi Islannissa
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- HJK:lle murskavoitto eurokentillä!
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- Haastattelu: Tomas Galvez kertoi miksi valitsi Go Ahead Eaglesin uudeksi seurakseen
- Joonas Rantanen uskoo HJK:n olevan oikealla tiellä – ”Voimme rakentaa jotain”