FC Inter tiedotti maanantai-iltapäivänä Miro Tenhon lähtevän seurasta. Pitkään ei tarvinnut arvuutella mihin, sillä vain hetkeä myöhemmin HJK kertoi tehneensä topparin kanssa kontrahdin. HJK:n ja Tenhon sopimus on kaksivuotinen.

24-vuotias Tenho on tuttu näky Suomen juniorimaajoukkueista. Hän muuttaa nyt ensi kertaa Varsinais-Suomen ulkopuolelle. Kaarinassa syntynyt Tenho nousi suuren yleisön tietoisuuteen TPS:ssä, mutta kaudeksi 2019 hän loikkasi Interiin.

HJK kertoo tiedotteessaan seuranneensa molempijalkaisen Tenhon kehitystä jo pitkään.

– Tulen Klubiin todella innoissani. Haluan antaa kaikkeni sen eteen, että HJK palaa Veikkausliigan huipulle, Tenho sanoo HJK:n kotisivuilla.