HJK:n luottopelaaja vaihtamassa maisemaa pari pykälää alemmas? Harjoittelee Kakkosen nousijajoukkueessa
Kuva: Juha Tamminen
Palloliiton sarjoista tuttu helsinkiläisjoukkue Atlantis nousi alkavaksi kaudeksi Kakkoseen voittamalla näytöstyyliin lohkonsa Kolmosessa.
Punapaidat ovat jo aloittaneet valmistautumisen tulevaan kauteen ja harjoittelevat toista viikkoa uuden päävalmentajansa, seuran entisen pelaajan Adrianon komennossa.
Seura kertoi tiistaina facebook-tilillään, että harjoituksissa on nähty kaksi ylemmillä sarjatasoilla uriensa aikana pelannutta pelaajaa: HJK:ssa vielä päättyneellä kaudella Veikkausliigaa pelannut Rafinha sekä niin ikään helsinkiläisjättiä aiemmin edustanut hyökkääjä Kastriot Kastrati.
Brasilialaislähtöinen Rafinha, 37, on tullut tutuksi Suomen kentillä lähinnä juuri HJK:ssa, jonka riveihin hän palasi Belgian pääsarjajoukue Gentistä kaudeksi 2016. HJK:ssa kapteenin nauhaakin useasti kantanut monikäyttöinen puolustaja on pelannut Suomessa myös AC Oulun ja Tampere Unitedin riveissä ennen kuin siirtyi Klubiin ensi kerran kaudeksi 2010.
Rafinhan sopimus HJK:n kanssa päättyi tähän kauteen. Ei olisi ihme, jos maanmies Adrianon kutsu tulla mukaan Atlantiksen harjoituksiin olisi kuulostanut laitapakin mielestä hyvältä vaihtoehdolta tässä vaiheessa vuotta.
Tälläkin kaudella Rafinha pelasi HJK:n alakerrassa isossa roolissa. Hän pelasi 27 ottelussa.
Tehokkaan hyökkääjän maineen saanut Kastrati, 26, kuului HJK:n liigaryhmän rinkiin vielä ennen siirtoaan Honkaan kaudeksi 2013. Loukkaantumisista viime vuosina kärsinyt kosovolaistaustainen kärkipelaaja teki viime kaudella kovaa jälkeä Kakkosessa pelaavan FC Espoon paidassa nakuttaen 23 otteluun 12 maalia.
Nyt vammat vaikuttavat olevan takana, ja Kastrati haluaa tiettävästi edetä urallaan kohti sitä huippua, jossa hän joskus oli. Onko uusi suunta toisessa Kakkosen seurassa vai ylempänä – sen näyttää aika.
Veikkausliigaa Kastrati on pelannut Hakan, Hongan, HIFK:n ja PK-35 Vantaan paidassa 62 ottelun verran ja tehnyt niissä 12 maalia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Argentiinalle hyviä uutisia maalivahtirintamalta
- Ghanan Thomas Parteylta evätty pääsy Kanadaan – ei pelaa avausottelussa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Edin Džeko ei uskonut pelaavansa nelikymppisenä MM-kisoissa – iso päätös pelasti kauden
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Näkökulma: Carlo Ancelottin nerokkuus voi tuoda Brasilialle 6. MM-pokaalin
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Suomalaiset raivoavat MTV:lle – aivan liikaa mainoksia MM-kisojen aikana
- Katso video: Etelä-Afrikan studiossa oltiin täysin sokissa avausottelun jälkeen
- Haastattelu: Petri Vuorinen avasi HJK:n siirtoikkunasuunnitelmia