Hollannin tähdet vastustivat tuuletuksellaan rasismia – ”Maailmassa on ongelma”

Rasismi on ollut yksi jalkapallosyksyn teemoista Euroopassa. Italian Serie A:ssa tapauksia on ollut useita, ja myös muun muassa Ranskassa otteluita on keskeytetty rasististen huuteluiden takia. Rasismi on puhuttanut myös EM-karsinnoissa, sillä muun muassa Englannin pelaajia on solvattu rasistisesti ja niin sanotuin ”apinaääntelyin” ainakin Bulgariassa.
Maaottelutauon aikana rasismi nosti rumaa päätään myös Hollannin toisen divisioonan ottelussa FC Den Boschin ja Excelsiorin välillä. Den Boschia edustaa myös Leo Väisänen, joka oli tosin ottelusta sivussa maajoukkuetehtävien vuoksi.
Hollannin tiistaisessa karsintapelissä Viroa vastaan Oranjea kipparoinut Liverpoolin Georginio Wijnaldum ja Barcelonan Frenkie de Jong suorittivat väkevän kannanoton rasismia vastaan. Wijnaldum teki ottelun avausmaalin kuudennella peliminuutilla, ja heti osuman jälkeen Wijnaldum ja De Jong kävelivät tuulettamisen sijaan TV-kameran eteen, pannen käsivartensa rinnakkain. ”Me olemme kaikki samanlaisia”, lienee ollut tähtipelaajien viesti.
Wijnaldum teki pelissä lopulta hattutempun ja Hollanti voitti Viron maalein 5-0.
– Minä haluan muutosta. Maailmassa on ongelma. Toivon, että me hollantilaiset voimme taklata ongelman siten, ettei samaa enää tapahdu täällä, Wijnaldum kommentoi pelin jälkeen.
Jo ennen ottelua Wijnaldum oli ottanut kantaa Eerste Divisie -ottelun tapahtumiin.
[readmore from=Rasismi]
– Kyse on sosiaalisesta ongelmasta, jostain, joka täytyy hoitaa poliittisesti. Jotain toimenpiteitä täytyy tehdä tällaista vastaan, Wijnaldum sanoi Hollannin lehdistötilaisuudessa Sportin mukaan.
– Hollannissa emme katso ihonväriä. Me kaikki pukeudumme oranssiin pelipaitaan ja haluamme tehdä ihmiset iloisiksi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan