Identtiset kaksoset samassa veikkausliigajoukkueessa ensi kaudella – ”Tykkiuutisia meille”
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamnin joukkueessa nähdään veikkausliigakaudella 2020 identtiset kaksosveljekset. Aapo Mäenpää on pelannut IFK:n riveissä jo kolmen kauden ajan, ja nyt hän saa seurakseen velipoika Niilo Mäenpään. Niilo siirtyy Ahvenanmaalle hopeajoukkue Inter Turusta.
Hämeenlinnassa syntyneet Mäenpään veljekset pelasivat viimeksi samassa joukkueessa kaudella 2016, kun he edustivat Ykkösessä FC Hakaa. Mäenpäät täyttävät ensi vuoden tammikuussa 22 vuotta.
Aapo Mäenpää solmi IFK Mariehamnin kanssa kauden 2020 kattavan jatkosopimuksen. Niilo Mäenpään sopimus kattaa seuraavat kaksi kautta.
– Nämä ovat meille tykkiuutisia. Olemme pitäneet Niiloa silmällä jo pitkään. Tuntuu todella hyvältä, että onnistuimme sekä jatkamaan Aapon sopimusta että saamaan samalla Niilon, IFK Mariehamnin seurajohtaja Peter Mattsson kommentoi seuran tiedotteessa.
[readmore from=IFK-Mariehamn]
Aapo Mäenpää on ollut IFK Mariehamnin vakioavaaja oikeana laitapuolustajana. Kaikkiaan hänellä on veikkausliigaotteluita pelattuna 55. Niilo Mäenpää on nähty Veikkausliigassa kentällä 38 ottelussa. Mäenpään luontevin pelipaikka on keskikentän keskustassa, mutta monipuolisena pelaajana hän on pelannut paljon myös laidalla, myös velipoikansa tontilla oikeana pakkina.
Molemmat Mäenpäät ovat tuttuja myös Suomen nuorisomaajoukkueista. Sekä Aapo että Niilo ovat pelanneet Pikkuhuuhkajissa kolme ottelua.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaispuolustajan seura vaihtamassa valmentajaa – Chelsean ex-luotsi vahva ehdokas
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Ronald Koeman Marokko-pelistä: ”Tulee hieman liian aikaisin”
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- Japanin valmentaja teki neljä vuotta sitten MM-kisoissa virheen, jota ei aio toistaa
- Japanin ykköstähti sivussa MM-trilleristä Brasiliaa vastaan
- LIVESEURANTA: Brasilia ja Japani illan huippukamppailussa!
- Carlo Ancelottilla suuri kunnioitus Brasilian MM-vastustajalle: ”Yksi maailman parhaista”
- Saksa ennakkosuosikkina MM-pudotuspeliin – ”Epämukava vastustaja”
- Etelä-Afrikka putosi MM-kisoista – valmentaja huokaili: ”Kukaan ei usko minua”
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille