Lähde: AS Roma teki ensimmäisen tarjouksen Man Utd -topparista – summa kohoamassa 15 miljoonaan euroon
Kuva: Getty Images
AS Romassa lainalla tällä kaudella pelannut Manchester Unitedin sopimuspelaaja Chris Smalling on siirtymässä pysyvästi Roman riveihin, kertoo italialainen Corriere dello Sport.
Smalling on pelannut vahvasti Serie A:ssa ja Roman seurajohto on ollut vakuuttunut 29-vuotiaan englantilaistopparin otteista. Roma on jo ollut yhteydessä Unitediin pysyvästä siirrosta.
Roma teki tällä viikolla kymmenen miljoonan euron tarjouksen, jonka päälle United vaati vielä kahdeksaa miljoonaa euroa. Lehden mukaan seurat saattavat päästä yhteisymmärrykseen seuraavan kymmenen päivän aikana. Siirtosummaksi arvellaan kompromissina 15 miljoonaa euroa.
Lehden mukaan Smalling on myös kertonut United-johdolle haluavansa siirtyä Roomaan pysyvästi.
Smalling saapui Unitediin Fulhamista vuonna 2010 kahdeksan miljoonan euron kaupassa. Unitedissa toppari joutui kuitenkin sivuraiteille, kun seura hankki Harry Maguiren Leicesteristä. Nopeasti Maguiren saapumisen jälkeen Smalling siirtyi lainasopimuksella Roomaan.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa