Loistavaa työtä Huuhkajissa tehnyt Markku Kanerva avasi jatkosopimusneuvotteluja – Palloliitto ei ole vielä tarjonnut jatkosopimusta

© Kuva: Juha Tamminen

Huuhkajat on yhden voiton päässä EM-kisapaikasta. Joukkueen esitykset ovat olleet Nations Leaguesta lähtien erinomaisia, mistä iso kiitos kuuluu päävalmentaja Markku Kanervalle. Palloliitto ei ole silti vielä avannut jatkosopimusneuvotteluja Kanervan kanssa.

Kanervan nykyinen sopimus on voimassa karsintojen loppuun saakka, mutta sitä jatketaan ensi kesälle, mikäli EM-kisapaikka varmistuu. Kanerva ja Palloliitto haluavat keskittyä suuren unelman saavuttamiseen ensin. Sen takia jatkosopimuksesta ei ole vielä keskusteltu, ainakaan niin, että siitä olisi julkisesti mitään kerrottavaa.

– Ei ole (tarjousta pöydällä). Puheenjohtaja (Ari) Lahden kanssa sovimme, että palaamme asiaan marraskuussa näiden karsintapelien jälkeen. Katsotaan sitten mikä tilanne on. Nyt on ensin edessä isot haasteet, Kanerva kertoi keskiviikkona Palloliiton medialounaalla.

Kanerva nousi A-maajoukkueen päävalmentajaksi, kun Hans Backe sai potkut joulukuussa 2016. Siitä lähti myös Huuhkajien nousu kohti EM-kisojen portteja. Kanerva on saanut Suomen joukkueesta parhaan irti täsmällisellä valmentamisella. Opettajan koulutuksen omaava Kanerva on myös onnistunut luomaan Huuhkajiin erinomaisen joukkuehengen.

Kanerva kertoo nauttineensa ajastaan A-maajoukkueen päävalmentajana. Tulokset ovat olleet aina Kanervan alaisuudessa hyviä. Siksi olisi erikoista, mikäli Palloliitto ei olisi valmis jatkamaan Kanervan kanssa jatkossakin.

– Olen viihtynyt erittäin hyvin. Ilman muuta (haluaisin jatkaa), miksi en haluaisi? Tämä on ollut kunniatehtävä luotsata Huuhkajia ja olen nauttinut joka hetkestä. Tämä on ollut myös opettavaista aikaa itselleni, Kanerva totesi.

Selvää on kuitenkin se, että Kanervan menestys Suomen A-maajoukkueen kanssa on noteerattu myös muualla. Ammatillisesti edessä voi olla haastavia päätöksiä. Jos Suomi etenee arvokisoihin, voi Kanervan pöydälle ilmestyä useita houkuttelevia tarjouksia. Silloin myös Palloliitto joutuu tarjoamaan parastaan, jotta Vuoden valmentaja -kandidaatti pysyisi pestissään.

– Katsotaan nyt sitten, mitä tämä mahdollinen kisapaikka tuo tullessaan. Ei mennä silti asioiden edelle.

Onko kyselyjä tullut muualta?

– Ei ole vielä mitään konkreettista mistään kuulunut. Varmaan ne ajattelevat, että antaa kaverin keskittyä nyt olennaiseen ja hoidetaan nämä karsinnat ensin.

Huuhkajat kohtaa ensi viikon perjantaina 15.11. Liechtensteinin Telia 5G Areenalla klo 19. Sen jälkeen joukkue matkustaa Kreikkaan, ja karsintojen päätösottelu pelataan maanantaina 18.11. kello 21.45. Nelonen näyttää molemmat ottelut television puolella.

Juho Hirvonen, Helsinki
Twitter: @jkhirvonen