Mestarivalmentaja Jani Honkavaaran urasuunnitelmat menivät kesällä uusiksi – aikoi pitää välivuoden, mutta halusikin lopulta myrskyn silmään: ”Jos saan joskus potkut, niin sitten on aikaa niille”
Kuva: Juha Tamminen
KuPS:ssa mestaruuden voittanut päävalmentaja Jani Honkavaara oli torstain Captain’s Ball -gaalan juhlituimpia henkilöitä. Honkavaara on kulkenut pitkän tien amatöörijalkapallosta Veikkausliigan mestarivalmentajaksi. Torstaina Helsingin Scandic Park -hotellissa oli sadonkorjuun aika.
Honkavaaran kolmen vuoden pesti Kuopiossa päättyi parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikkinensa Honkavaaran saldo KuPS:n päävalmentajana oli vakuuttava. Ensimmäisenä vuotena tuli hopeaa, toisena pronssia ja viimeisenä mestaruus.
Torstaina Honkavaara putsasi pöydän valmentajapalkinnoista yhdessä Joonas Rantasen kanssa. Rantanen johdatti HJK:n Naisten liigan mestaruuteen. Valtava työmäärä tiivistyi torstain Captain’s Ball -gaalailtaan.
– Oli hyvä vuosi, mutta se on vähän niin kuin tämä Suomen menestys, että kun lopulta päästiin kisoihin, niin tässä on korostettu sitä, että tämän eteen on tehty aika pitkään töitä. Minulla on vähän sama. Olen aloittanut kolmosdivarista vuonna 2007 Vuosaaren Viikinkien kakkosjengistä. Sieltä olen sitten kolunnut kaikki sarjatasot hitaasti ylöspäin. Minun tieni on ollut aika pitkä ja sitä tietä edelleen kuljetaan, Honkavaara kertoi SuomiFutis-sivustolle torstaina Captain’s Ball -gaalassa.

Kohti myrskyn silmää
Nyt on aika siirtyä tulevaan. Honkavaara ottaa ensi kaudella kontolleen Veikkausliigan kriisipesäkkeen SJK:n. Seinäjoella valmentajan palli on ollut luvalla sanottuna tuulinen paikka. Simo Valakarin saatua potkut vuonna 2017 on SJK:ssa onneaan kokeillut neljä eri päävalmentajaa, jotka kaikki ovat saaneet potkut.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Son Heung-min pyysi Etelä-Korean faneilta anteeksi ja esitti heille yhden pyynnön
- LIVESEURANTA: Norsunluurannikko ja Norja iskevät yhteen illalla
- Graham Potter: Ranskalla ei ole heikkouksia – ”Meidän täytyy pelata elämämme ottelu”
- Hollanti putosi – Ronald Koeman puolusti systeemiään: ”Voitte ajatella taktiikoista mitä haluatte”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Casemiro kertoi Brasilian avaimen voitossa Japania vastaan: ”Se oli tärkeintä”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Etelä-Korean eronnut valmentaja sai tappouhkauksia – lentokentällä toistasataa poliisia
- Kai Havertz musertui Saksan pudottua MM-kisoista: ”Olen sanaton”
- Haastattelu: Mitä KuPS etsii kesän siirtoikkunassa, Sixten Boström?
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Manuel Neuer ja Joshua Kimmich lyttäsivät Saksan suorituksen MM-kisoissa – ”Emme pelanneet hyvin ketään vastaan”
- Valtava shokki MM-kisoissa! Paraguay pudotti Saksan pilkuilla
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Huuhkajien pelaaja vaihtamassa seuraa Italiassa
- Verta, kyyneliä ja dramaattinen pilkkukisa – Marokko pudotti Hollannin MM-trillerissä
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi