PSG kärsi yllätystappion putoajaehdokkaan vieraana – ”Tämä on jalkapalloa, kaikki on mahdollista”
Kuva: Getty Images
Ranskan Ligue 1:n hallitseva mestari Paris Saint-Germain koki perjantaina yllättävän 1-2-tappion Dijonin vieraana.
PSG siirtyi 19. minuutilla johtoon Kylian Mbappén osumalla, mutta Dijon tuli avausjakson lisäajalla tasoihin Mounir Chouiarin maalilla. Heti tauon jälkeen syntynyt Jhonder Cádizin maali riitti isännille.
Voitto oli iso tulos Dijonille, joka nousi ainakin hetkellisesti taulukossa karsijan paikalle, 18. sijalle. PSG jatkaa sarjakärjessä kierroksen muista tuloksista huolimatta, koska sillä on kahdeksan pisteen kaula toisena olevaan Nantesiin ennen viikonlopun muita pelejä.
Pariisilaisten sarjajohtoa ei uhata siis vielä hetkeen, mutta PSG:n mittareilla sille on tullut tappioita Ligue 1:ssä hälyttävää vauhtia, kolme kappaletta ensimmäisen 12 kierroksen aikana. Paris Saint-Germain on viimeksi hävinnyt yhtä monta ottelua tässä vaiheessa kautta syksyllä 2010, jolloin se ei vielä ollut Qatar Sports Investmentsin omistuksessa.
PSG on hävinnyt tänä kalenterivuonna kahdeksan sarjaottelua, mikä on myös sen huonoin saldo sitten vuoden 2010, jonka aikana se hävisi 13 peliä.
8 - Paris have lost eight Ligue 1 games in 2019, their worst tally in a year since 2010 (13). It’s also the first time since 2010/11 Paris lose three games after 12 Ligue 1 games. Unusual. #DFCOPSG
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
